Pettymysten pettymys ja armoton vitutus!!!
Eipä hetkeen tarvii sitä kirjettä sitte odottaa saapuvaks. Maanantaina soittelin polille, et saisin tietää missä kohtaa jonoa myö mahollisesti mennään. No mein polilta ne ei sitä nähneet, kun hoidot tehdään Helsingissä, mutta lupasivat selvitellä asiaa ja soittaa tän viikon aikana takasin päin.

Eipä eilen perjantainakaan soittoa alkanu kuulumaan, joten soitin  uudestaan. Oli kuulemma ollu lähetteen kanssa jotain sekaannuksia, jotka ei nyt itelleni oikein selvinny,  ja nyt kaiken selvittelyn jälkeen aikasintaan alkuvuodesta, mitä se sitte oikeesti tarkottaakaan, päästään suunnittelukäynnille.

Vituttaa oikeesti ku pientä oravaa, kun on jo puol vuotta oottanu ja sitte joutuukin vielä useemman kuukauden oottamaan lisää. Ois pitäny soittaa jo pari kuukautta sitte, kun kävi ekan kerran mielessä, että voiskohan jonon tilanteesta kysellä. Ehkä se ois vähän nopeuttanu mein osalta asioita, ehkä ei, mut eipä tarttis miettiä ja taas haalia jotain itsesyytöksiä siitä ettei toimi intuiition mukaan. Tokihan se on miun syy, että luotin siihen, et hoitavat tahot ei petä, enkä osannu aiemmin mitään epäillä. Siispä oma vika myös pidntyny odotus jne...

Voi helkkari!!!

Katotaan tuleeko oikein mitään kirjoteltua ennenkun se virallinen aika sitte joskus saadaan tietää..

Jos kerrankin kirjottaisin jostain muusta, kun sen kirjeen odottamisesta (jota ei siis eilenkään tullut, eikä tule tänäänkään, koska on tiistai ja yritän muistaa sen ennen kun askeleet kääntyvät kohti postilaatikkoa).

Kirjotan vaihteeks mukavista hetkistä.
Perjantaina oli pitkästä aikaa vapaapäivä. Nukuin melko pitkään. Olisin voinu nukkua pidempäänkin, mutta oli aika hierojalle. Harvoja hyviä syitä herätä kesken unien =)
Säännölliset käynnit rusikoitavana alkaa tuottaa tulosta ja kroppa on tunnin käsittelyn jälkeen melkein lukoista ja jumituksista vapaa.

Päivä meni lähinnä sohvalla hengaillen ja toki koirien kanssa ulkoillen. Alkuillasta hyppäsin autoon ja suunnistin hakemaan S:n. Meillä li suunnitelmissa käydä syömässä ja myöhemmin suunnistaa Irinan keikalle. Kaupunkiin päästyä pohdittiin hetki olemassaolevia ravintoloita ja päädyttiin molemmille ennestään tuttuun paikkaan. Ruoka oli loistavaa (Vuohenjuusto-broileria, paholaisen hilloa, maalaislohkoperunoita, bearnaise-kastiketta ja kylkiäisenä pieni feta-salaatti). Ulkona tai ylipäätänsä muiden seurassa (edes tutun) syöminen ei ole miulle se helpoin tehtävä, varsinkin kun syöminen on muutenki ollu vaikeeta viime vuosina ja annoskoot on pienentyny lasten annoskokoon, joten olinkin yllättyny, että sain  yli puolet annoksesta syötyä. Syöminen ei kuitenkaan ahdistanu juurikaan ja miun mittakaavalla annos oli valtava.

Syöminkien jälkeen huomattiin, että keikan alkuun on vielä reippaasti aikaa, joten kipaistiin parissakin paikassa yksillä matkalla kohti keikkapaikkaa. Keikkakin oli hyvä, vaikkei kseinen artisti suurimpiin suosikkeihin kuulukaan, niin tykkään kuitenkin.

Keikan jälkeen päädyttiin vielä kertaalleen vaihtamaan baaria ja kuin huomaamatta viivyttiin siellä pilkkuun asti.
Tän jälkeen suunnattiin omille tahoillemme. Mie käpsyttelin pikkuveikalle nukkumaan ja S suunnisti taksilla kotiinsa.

Täytyy vaan todeta, että oli yks parhaita iltoja pitkään pitkään aikaan. Jutustelua, vähän kaikesta. Sopivan kepeästi ja vaan välillä enemmän asiaa. Joten jos S jotain kautta tänne eksyt, niin iso kiitos seurasta ja loistavasta illasta!!

Ei vieläkään... Alkaa oikeesti jo pelottaa, että onko sitä lähetettä edes tehty.. Kuukaus jäljellä ja eihän se aikakaan voi muutaman päivän varotusajalla kai tulla?

Okei, ei se välttämättä tuu kuukautta aiemmin, mut luulis kyl, et alkais jo pikkuhiljaa jotain kuulumaan.

Alkaa itteäkin jo pikkuhiljaa ärsyttää tää samasta asiasta kirjottaminen ja valittaminen, mut minkäs teet..

Muutenkin viimiset viikot on ollu stressaavia. Lähinnä töissä. Ylitöitä, vuoronvaihtoja toiseen kohteeseen, liian pitkiä työputkia jne..
Ärsyttää, kun väsymystä valitellessa ja töistä kertoessa todetan, et kyllähän sie jaksat kun oot nuori tai et ei pie valittaa, kun töitä kerran on ja rahaahan se vaan tuo.

Toki oon suhteellisen nuori, mut ei se tarkota, että onnettomilla yöunilla (koska en osaa nukkua kun on aikanen herätys) minkään ikänen jaksa montaa päivää paahtaa. Joo oon ilonen kun töitä riittää, mut rajansa kaikella. Ja toki ei tarttis suostua vuoronvaihtoihin tai ylitöihin, mut en myöskään pysty kieltäytymään, kun toista tekijää siihen paikkaan ei oikeesti ole. En voi jättää työnantajaa pulaan. Liian kiltti? Ehkä.. Ja toki kyllä se raha kelpaa, mut ei sekään lämmitä, jos polttaa ittennsä loppuun, eikä voi niistä rahoista nauttia, kun ne tällä menolla menee kohta lääkärilaskuihin ja lääkkeisiin.. Terapiaan ja hierojalle niistä tällä hetkellä menee jo ihan hyvä siivu =)
Toki raha tulee tarpeeseen sitten ku joskus päästään hoidot alottamaan, koska mikään ei oo ilmasta. Ehkä sillä ajatuksella tänkin työputken jaksaa...

Jospa ens viikon kuluessa jotain muutakin kirjoteltavaa sais..

Hiljaista vieläkin.. Postin kyttääminen ei ilmeisesti nopeuta sen odotetun kirjeen saapumista..? Kuitenkin aika kuluu ja jonain päivänä se kirje sinne laatikkoon varmasti kolahtaa.. Reilu neljä kuukautta on odoteltu, ni enää ei edes kahta kuukautta kestä. Siis mikäli jossain ei oo tapahtunu mitään ihmeellistä.. Lähete on kuitenkin tehty (oletettavasti) 23.5, kun hoitojen jatkoa suunniteltiin. Ja kun maks. puolen vuoden jono, niin ennen marraskuun loppua pitäis olla ainakin se suunnittelukäynti hoidettu.

Muutoin elämä on kiireistä töiden ja muiden juttujen kanssa. Olo on kohtuullisen hyvä, vaikka hillitön väsymys ja pieni latteus fiiliksissä vähän vaivaakin. Vauvauutisiltakaan ei olla vältytty. Tällä kertaa tuntu vaan hyvältä, kun sain torstaina viestiä, että S ( yks miun tärkeimmistä ystävistä, tukijoista) on tullut (muumi) mammaksi. Tällä kertaa olin niin vilpittömän onnellinen ja iloinen jonkun puolesta, jota tällainen iloinen perhetapahtuma on kohdannut. Myönnettäköön, että jossain kohtaa taisi käydä joku kateus kuitenkin vähän olan takanaa kurkkimassa.. Eikö myökin jo päästäis kohta yrittämään..

Nyt yritän kuitenkin kärsivällisesti oottaa ensin sitä aikaa.. Ja yritän muistaa, että viikonloppuisin ja tiistaisin ei jaeta kirjepostia, eli niinä päivinä on turha odottaa ylläreitä. Yritän myös olla pettymättä joka kerta niinä päivinä, kun posti kulkee, mutta laatikko pysyy siitä tietystä kirjeestä tyhjänä.. Korostan sanaa yritän, jokaisessa edellämaintussa tilanteessa =)

Hilaiseloa..
Odottelua..
Tuntuu jotenkin, ettei oo mitään kirjotettavaa, kun mitään ei hoitojen suhteen tapahdu.
Silti toisaalta asia on mielessä päivittäin ja ajatuksia on toisaalta paljonkin.
Päivittäisiä pettymyksiä. Tai ei päivittäisiä vaan niinä päivinä, kun posti kulkee. Joka kerta postia hakiessa on odottava ja toiveikas olo, jos siellä ois kirje. Joka kerta pettyneenä kävelen postien kanssa sisään, koska sitä kaivattua kirjettä ei muun postin seasta löytynyt.

Terapeuttikin muistutti, että on vielä aikasta. Puolen vuoden jono ja  vasta reilu kolme kuukautta on menny. Vaikka se kirje aikoineen tulis tosi ajoissa, niin todennäkösesti sitä saa vielä oottaa pitkään. Yritän olla maltillinen, mut minkäs mie ajatuksilleni voin.

Eilen kävin S:n kanssa syömässä. Sain kuulla, että siitä tulee isoäiti reilun kuukauden päästä, jos kaikki menee hyvin. Oli kuulemma pitkään miettiny, että missä vaiheessa kertoo miulle. Ei pelkästään sen takia, että mietti miun tunteita vaan osin myös siks, ettei tuo sen tytön raskauskaan oo ihan helpoimman kautta mennyt. En tiedä tarkemmin, en kysynyt, ei oo miun asia. Toki oisin mielelläni kuullu enemmän, mut kun en sen tytärtä tunne, niin ei silloin varmaan sen yksityisasioita oo miulle tarpeen kertoa.

Vilpittömän iloinen oon S:n puolesta tuosta tulevasta lapsenlapsesta. Ja tuntuu hyvältä, kun toinen miettii, että kuin mie kestän tuollaisen uutisen. Halus kertoa miulle kuitenkin ajoissa, ettei yhtäkkiä käy hehkuttamaan asialla syntymän jälkeen. Ihanasti siis ajateltu.

Palailen linjoille taas, kun on jotain kerrottavaa..

Mieli on edelleen pyörinyt alamaissa.. Eilen kuitenkin virkistävä pyöräretki lapsuuden maisemiin ja kesäteatteriin. Seurana yks tärkeimmistä ihmisistä.
Tänään työpäivän jälkeen sateisesta ja koleasta säästä huolimatta suoraan mökille, kun huomenna on vapaa.

Tää paikka on miun henkireikä. Ainoa paikka, jossa osaan rauhottua ja rentoutua, vaikka elämässä tapahtuisi mitä.

Rauhallista oleskelua, samoilua luonnossa, soutelua (ei kyllä tänään). Rentoa oleskelua itsensä ja ajatustensa kanssa.

Kohta saan yhen siskoistani seurakseni. Vuorotyöläisiä molemmat, ni jotenkin tuntuu, että näin arkisin joskus sitä yhteistä aikaa yhteisen harrastuksen lisäks on helpoin löytää. Molemmilla on huomenna vapaata, niin voidaan rauhassa parantaa maailmaa, syödä ja saunoa. Tai ehkä vähän eri järjestyksessä..

Tietyistä ajatuksista ja peloista lapsettomuuden ja hoitojen suhteen en pääse eroon, mutta täällä ne on jotenkin helpompi kestää ja jäsentää, ajatella myös järjellä..

Kullanarvoinen paikka ja kun vielä saa hyvää seuraa, niin hetken kaikki on paremmin ja helpompaa..

Ivf- suunnittelukäyntiä odotellessa ehdin taas ajatella asioita ihan liikaa ja liian pitkälle. Iskee hillitön epävarmuus ja pelko siitä mitä tapahtuu, jos ei näillä hoidoilla onnistutakaan. Minkä ihmeen takia pitää alkaa panikoimaan jo ennen ensimmäistäkään hoitokertaa? Tai onhan niitä hoitoja jo kuusi takana, mutta inseminaatioiden aikana ei vielä osannut samalla tavalla pelätä sitä, että hoidot joskus loppuisivat. Oli niin selkeänä mielessä, että jos ei näillä kuudella kerralla onnistu, niin lähdetään jatkamaan ivf- hoidoilla.

Meille adoptio ei ikävä kyllä ole vaihtoehto miehen iän takia. Tuntuu tavallaan hämmentävältä, kun jo pikku tyttönä olen kertonu kaikille haluvani myös adoptoida lapsen. Mieli ei missään vaiheessa ole muuttunut, mutta se mahdollisuus ei vain ole enää meidän käsiemme ulottuvilla.

Pohdin jo valmiiksi eri vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia, jos ei julkisen puolen hoidot meitä auta. Voidaan jatkaa yksityisellä, käyttää lahjasoluja jne.
Mietin miten pitkään hoitoja jaksaisi, vaikka sen miettiminen on turhaa. Enhän voi ennakkoon tietää mihin minun tai mieheni henkinen kapasiteetti tai pankkitilin saldo riittävät.

En voi tietää mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Ja vaikka toisaalta asioita on hyvä miettiä jollain tasolla etukäteen on kuluttavaa, stressaavaa ja osin turhaa käyttää siihen näin paljon aikaa jo tässä vaiheessa.
Kun vain osaisi välillä olla miettimättä..

Mieli on maassa ja kaikki tuntuu vaikeelta..
Kolmen vuoden intensiivinen psykoterapia Kelan tukemana tuli päätökseensä. Vaikka jatkankin samaisen terapeutin kanssa vielä omalla kustannuksella, niin silti tää tuntuu jotenkin lopulta. Seuraava aika on vasta viiden viikon päästä ja viikottaiset tapaamiset vaihtuu kolmen-neljän viikon välein tapahtuviin kohtaamisiin. Muuhun ei oikein resurssit ja varallisuus riitä.

Vaikka terapiassa onkin käsitelty pääsääntöisesti ihan muita aiheita, kun lapsettomuus, hoidot ja niiden mukanaan tuomat tunteet, niin toki näitäkin on läpi käyty. Ja jatkossa nuo asiat saavat varmaan enemmän ja enemmän painoarvoa, kun muuten mieli alkaa olla tasaisempi ja langat  monista asioista vahvemmin omissa käsissä. Samoin ymmärrys omia ajatuksia ja toimintamalleja kohtaan alkaa hahmottua ja sitä kautta muuttua tai saada itseltään hyväksynnän.

Julkiselta puolelta saisi tiiviimpiä tapaamisia ja jopa ilmaiseksi, mutta haluan jatkaa nykyisen terapeutin kanssa.
Miksi?

Koska pitkään etsin itselleni sopivaa keskustelukumppania. Jotain jonka kanssa kemiat kohtaavat, joka tuntuu luotettavalta, turvalliselta ja osaa keskustella tavoilla, joita minä tarvitsen.
Miun on aina ollut vaikea luottaa ihmisiin ja vielä vaikeampi puhua omista asioistani saati tunteistani. Meillä meni ensimmäinen vuoso pitkälle siihen, että tutustuttiin, opin luottamaan ja pikkuhiljaa ensin tunnistamaan tunteeni ja sitten kertomaan ne jollekin. Opin puhumaan. Usein on edelleen hankalaa aloittaa keskustelua mistään aiheesta. Tarvitsen siis ihmisen, joka kyselee ja vie keskustelua eteenpäin toki laittamatta sanoja suuhuni.

Kun on vihdoin tällaisen ihmisen löytänyt tuntuisi mahdottomalta ajatukselta aloittaa kaikki alusta jonkun vieraan ihmisen kanssa. Kertoa kaikki kipeät asiat, jos edes löytäisi iihmistä, joka osaa keskustella juuri minun kanssani.

Ennen nykyistä terapeuttia kävin pitkään erään toisen luona. Alku vikutti lupaavalta, mutta minun olisi pitänyt kertoa mistä keskustellaan, ola valtaosa ajasta äänessä, joten lopulta saatoimme istua puoli tuntia hiljaa. En tullut ymmärretyksi, vaikka kirjoitin, mikä on hankalaa, mistä haluaisin puhua ja kuinka tarvitsen siihen apua, mikään ei muuttunut.

Nyt minulla siis on sellainen terapeutti, jonka tarvitsen, jolle saan laittaa sähköpostia, jotta hän tietää mistä olisi hyvä puhua enemmän jne. Huolimatta siis pitkistä väleistä käyntien suhteen on tämä minulle se kaikkein parhain ratkaisu..

Miten paha mieli voikaan tulla lastenvaunujen ja hoitopöydän näkemisestä..?

Todella paha..!!!

Kävelin ihan muissa asioissa meidän "ylimääräiseen" makuuhuoneeseen ja siellä ne oli.. On ollu kohta jo vuoden odottamassa. Ja ei en oo ostanu niitä jossain mielen oikussa vaan sain siskolta, kun aikanaan kerroin mein hoitoihin lähtemisestä. Silloin olo oli enemmän ku toiveikas. Usko siihen, et ei mee montakaan kuukautta hoitojen alusta, kun meillä odotetaan, vaikkei ihan heti onnistuisikaan.

Ja missä ollaan melkein vuotta myöhemmin??

Edelleen odotetaan ja toivotaan. Siihen vaan sekoittuu enemmän ja enemmän epätoivoa ja pelkoa, ettei noillekaan tuu meillä ikinä käyttöä..

Nyt varsinkin kun odotetaan vaan sitä aikaa, että  päätäisi edes jatkamaan, tekemään jotain taas ihan konkreettisestikin..

Odotuksen odotusta isolla oolla..

Odottavan aika on pitkä

Aika tuntuu matelevan, vaikka toisin uskoin ja toivoin. Attelin, et kesällä on niin paljon muuta tekemistä, ettei ehi liikaa ajatella tulevia hoitoja tai lähinnä sitä kaukaisuudessa häilyvää ensimmäistä aikaa IVF:n suunnittelukäynnille.

Jotenkin toivon, et se kirje aikatauluista napsahtais postilaatikkoon vaikka jo huomenna. Vaikka ite aika menis sinne oletettavasti marraskuulle asti, ni tuntuis jotenkin edes siltä, et jotain tapahtuu joskus. Se tiedossa oleva aika tekis odottamisesta jotenkin helpompaa, kun ois edes jotain konkreettista odotettavaa, eikä vaan oletus, et sitte joskus marraskuussa luultavasti..

Tai voi toki olla, et jos sen ajan jo tietäis, ni ei malttais odottaa sitäkään vähää.. Mut se poistais tietynlaisen epätietoisuuden..

Mut enää 4,5 kuukautta maksimissaa odottelua, jos luvattu (pahimmillaan) puolen vuoden jono pitää paikkansa.. Kohta siis kolmannen tuostakin odottelusta menny..

Kaikki ympärillä saa lapsia

Epäilen, että en ole ainoa, joka välillä tuntee syvää surua ja halua piiloutua, sulkeutua ja vetäytyä mahdollisimman kauas niistä joilla on lapsia tai jotka sellaista odottavat.

Toki ymmärrän, että itse olen sen ikäinen, että on täysin ymmärrettävää, jos perhe-, ystävä- ja kaveripiiristä kantautuu vauvauutisia. Joskus pystyn olemaan vilpittömästi onnellinen näitä kuullessani. Välillä tekisi vain mieli romahtaa. Yleensä jotain näiden väliltä.

En juurikaan ole tietoisesti vältellyt tilanteita, joissa olen lasten kanssa tekemisissä ja pääsääntöisesti nautin niistä hetkistä. Toki välillä tuntuu pahalta, varsinkin, jos on hetkeä aiemmin itse tuijottanut testiä, joka ilmoittaa ei raskaana.

Pahimpia ovat tilanteet, kun joku kysyy meidän lapsi-tilanteesta. Sukulaiset, puolitutut tai työkaverit saattavat kysyä, että onko teillä lapia. Mitä siihen voi muuta vastata, kuin että ei ja toivoa, että keskustelu aiheesta päättyy siihen.
Joskus se kuitenkin jatkuu.. Esimerkiksi kommentilla, että eihän teillä vielä ole kiire. Tai että eihän kaikki toki halua lapsia. Tai suoralla kysymyksellä, että meinaatteko joskus hankkia lapsia. Ei niitä lapsia tehdä tai hankita, lapsi/lapset saadaan! Jos lapsen voisi hankkia ruokakaupasta tai kuvastosta, minä tuskin olisin lapseton..

Älkää ikinä kyselkö toisten, varsinkaan vieraampien lapsikuvioista tai jättäkää ainakin ne toteamukset ja jatkokysymykset väliin, jos saatte ei vastauksen. Voi olla, ettei joku voi saada lasta, vaikka haluais tai ei ole vielä sitä saanut. Voi olla, ettei hän halua lapsia. Voi olla, että hän on juuri menettänyt lapsen.
Ehkä asia on vaan itselleni niin kipeä ja puhun vain omasta puolestani. Mutta itse en halua noita kysymyksiä tai toteamuksia kuulla keneltäkään.  Joskus saatan vielä jollekin vastata ja kertoa enemmänkin, mutta haluan itse valita kenelle ja milloin.

En sano, etteikö minultakin voisi kysyä, että onko sinulla lapsia, mutta todella toivon, että jokainen kysyjä vaihtaa puheenaihetta kuultuaan minun sanovan ei!

Tulipa harvinaisen kirjakielinen teksti.. Oma mielentila varmaan vaikuttaa myös kirjoitustyyliin.. Useimmiten see muistuttaa huomattavasti enemmän puhekieltä.. Voitte vaikka kuvitella, että kirjoittajia on useampi, kun tyyli vaihtelee..

ivf-info

Tänään siis aika polille ns. ivf-infoon.
Yllätys yllätys aika oli 11.30 ja miulla tietty silmät ristissä, kun taas osu yövuorojen väliin. Mikä hienointa, niin niillä oli isoja ongelmia tietokoneiden kanssa, kun järjestelmä kaatuili jatkuvasti. Tästä johtuen ajat oli melkein tunnin myöhässä.
Itekseni naureskelin, et miten kaikki tällaset sattuu just silloin, kun miun pitäis päästä kotiin nukkumaan, mut edelleen hyvästä syystähän sitä valvottiin..

Siinä kolme varttia ooteltua tuli hoitsu huikkaamaan, et se voi sehä perus mittaukset valmiiks ja kohta päästään lääkärille. Ihan perus kysymyksiä, et onko tilanne miltään osin muuttunu mihinkään suuntaan jne. Onko lääkityksiä. Niillä ei ollutkaan tietoja, että mie olin jo reilu puol vuotta aiemmin yhen lääkkeen lopettanu, joten hyvä kun tuli puheeks. Sitte verenpainemittari kiinni. En tiiä mitä lukemia ekalla kerralla näytti, mut hoitsu totes, et otetaan ihan hetken päästä uudetsaan, kun se ei usko, et kolmen vartin istuskelun jälkeen miun leposyke ois 92. Omakannasta kattelin, et siellä oli merkattuna sellaset kevyet lukemat kun 150/83 ja syke 94. No ehkä vähän jännitti ja toki olin sen yön valvonu pohjille. Silti oli kyllä hämmentävän korkeet lukemat.

Lääkärin kanssa käytiin sitte läpi ivf ja icsi hoidot. Lyhyt ja pitkä kaava. Vähän kustnnuksista ja hoitopaikoistakin oli puhetta. Puolen vuoden jonoista huolimmatta meille järkevin suunta on Helsinki. Muita vaihtoehtoja ois ollu Tampere ja Kuopio. Helsingin kanssa nää on tehny yhteistyötä yli 20 vuotta, joten homma toimii varmasti jouhevasti. Tampereen (jonoa ei oikeestaa ole) kanssa ne ei oo hoitanu kun parin asiakkaan hoitoja, niin se vähän tökkii välillä ja Kuopio (ei jonoa) nyt vaan on jo meille turhan kaukana. Joensuun kanssa on ennen ollu yhteistyötä, mut ei kuulemma enää. Se ois ollu muuten meille se paras vaihtoehto ja jonokin ois ollu tosi lyhyt. Ja etäisyys meille melkein sama ku Helsingilläkin.

Nyt on siis lähete Helsinkiin tehty ja toivottavasti sieltä tulee mahdollisimman nopeesti kutsu suunnittelukäynnille. Lisätoiveena vielä niin, et oma kierto ois ideaali viheessa ja päästäis jo silloiseen kiertoon alottamaan hoidot. Nyt ei siis auta kun odotella. Toivotaan, et syystä tai toisesta jono lyhenis, eikä jouduttais ihan sinne marraskuulle-joulukuulle asti odottelemaan. Siinä vaiheessa vois nimittäin olla viisasta ootella suosiolla tammikuulle asti, ni sais heti ekoilla lääkeostoilla kelan katon täyteen. Sais sitte mahdollisten seuraavien yritysten aikana lääkkeet  huomattavasti halvemmalla. Mut mietitään sitä sitte kun se on ajankohtasta..

toukokuu

kuudes ja näillä näkymin viimeinen inssikierto.

Tällä kertaa ovisplussa sellaseen normaaliin aikaan eli kp.12 en vielä sitä ootellu, kun ois tavallaan ollu pitkän kierron vuoro jaten edellisiin verrattuna 2.5 päivää myöhemmin oottelin. Ja ekaa kertaa plussa ilmesty illalla tehtyyn testiin. Aamulla vasta pääsee soittamaan klinikalle ja toivon, että saadaan aika jo huomiselle, koska niin nopeesti on ovulaatiot plussan jälkeen tapahtunu.

Aamua ootellessa soitin jo ennakkovarotuksen esimiehelle. Tässä se positiivinen puoli siitä, että pomot tietää hoidoista, ni pystyin sanoo jo illalla, että näillä näkymin huomenna tarviin taas noin tunniks tuuraajan, mut aamulla vasta tiedän tarkemman ajan. Oletettavasti kuitenkin aikasintaan puolilta päivin.

Aamulla soitin sitte polille. Hoitsu mietti, et kummin ollaan sovittu ilta plussasta, inssi seuraavana päivänä vaiko sitä seuraavana. Kerroin ettei olla varsinaisesti mitään sovittu, mut nopeitten ovulaatioiden takia toivoisin, et onnistuis samana päivänä. Se katteli tietoja ja totes, et olis varmasti järkevintä. Sano et pitää vaan käydä solu-labrasta kysyy niiden aikatauluja ja varmistaa lääkäriltäkin, että onnistuu ja lupas soittaa takasin heti kun tietää.
Sitä soittoa jouduinkin oottaa melkein tunnin, mut loppu hyvin kaikki hyvin, eli aika sille päivälle järjesty.

Sitte soitin miehelle, et monelta sillä on aika ja sen jälkeen esimiehelle, että yheltä ois aika. Näin ne hommat järjesty.

Inssi oli nopee ja jos en ois tienny mitä tapahtuu ni en ois kyllä juuri mitään huomannu. Toki siis huomaan kun ultrataan ja tunnen kyllä sen spekulan j pienen paineen, mut katetrista ei tällä kertaa tietoakaan. Ajotus oli loistava. Juuri ovuloitumassa oleva 20mm folli ja limakalvo 9,2mm. Simppa-tilannekin oli yks parhaista. Muutama sana vaihdettiin vielä lääkärin kanssa. Mahdolliset jatkohoidot kun tehdään muualla, ni toivotteli hyvät jatkot ja tietty toivo, ettei muihin hoitoihin tarvii lähteä. Lugesteron resepti vielä ja sit viimistä kertaa luultavasti pitkään aikaan/ikinä ulos ovesta. Hyvillä mielin, koska lähtökohdat onnistumiselle oli hyvät.

Pari päivää ennen inssiä oltiin satu tieto, että 23.5 olis aika polille. Jotenkin inssin jälkeen nauratti, kun testipäivä on vasta 26.5, ni miehän en siellä infossa priaatteessa tiedä, et onko sille tarvetta, kun saatan vaikka olla raskaana. Aattelin, et teen kuitenki testin sinä aamuna kun on se aika, kun pitäis jo testeissä näkyä jotain ja polilla lääkäri suostuu varmaan ultraamaan tai nappaamaan verikokeen, varsinkin jos on epäily raskaudesta.

Ei ikävä kyllä tarvinnu näitä suunnitelmia miettiä, kun lauantaina alko vuoto. Eli ihan aiheellinen info olis oottamassa.

lääkäri vastasi soittopyyntöön

Polin omalääkärikin soitteli. Soitti itseasiassa pari päivää ennen menkkojen alkua. Se ei ollu ehtiny vielä lukee miten viimisimmät inssit oli menny, joten päivitin sen ensin ajan tasalle. Jatkosta sovittiin sitte sen verran, et se lähettää postin kautta meille ajan sen luokse jatkosuunnitelmia, eli ivf-infoa varten. Luultavasti ehditään ennen sitä aikaa käydä vielä se kuudes inssi tekemässä, kun pientä ruuhkaa on tuollakin.

huhtikuu

Viides inssikierto..
Tää kierto alko aivan järkyttävän pahalla ololla, siis henkisesti. Kunnon romahdus ja varmaan ulos purkautu paljon aikasempienkin inssi pettymysten tunteita. Jotenkin epätoivonen olo, et ei myö ikinä näissä onnistuta. En oo mitenkään tolkuttoman innoissani, jos ei inssit tuota tulosta. Ivf- hoidot kaikkinen hormonien pistämisineen ei oo se houkuttelevin vaihtoehto neulakammoiselle, tuskin muillekaan. Mut ei inssejäkään toki voi loputtomasti tehdä. Tai ei oo järkevää tehdä. Muissa hoidoissa onnistumisprosentitkin on huomattavasti paremmat, mut toki tää on se paras tapa lähtee kokeilemaan, kun ei mitään syytä lapsettomuudelle oo ja helpoin tapa tavallaan...

Ja taas aikainen ovisplussa.. kp.8 jo tällä kertaa. Kyllä ihmetteli hoitsukin, kun aikaa varasin. No sen puhelun jälkeen vasta jännittikin, kun ensimmäistä kertaa osuu inssi työajalle. Soittoa siis esimiehelle, että miulla on lääkäri silloin ja silloin ja menee ehkä matkoineen tunti, ni jonku pitäis tulla siks aikaa töihin tuuraamaan. Toinen esimies kuulemma tulee hoitaa. Kovasti kyseli, että onko jotain vakavaa kun näin yllättäen tulee lääkäriaika, mut vastasin vaan ettei oo ja en haluu enempää siitä puhua. Tää tieto riitti ja niin tietty pitikin riittää..

Tällä kertaa tiesin jo että mies ei oo inssissä mukana. molemmilla työpäivä, omilla autoilla liikenteessä, ni ei oo tietty mitään järkeä, et se jäis sen muutaman minuutin takia pariks tunniks oottelee.

Inssi jätti sitte varmaan enemmän kysymyksiä ku anto vastauksia mihinkään.. Lääkäri ihmetteli aikasta plussaa ja ultratessa sekin oli vähän kysymysmerkkinä. Oli siis hämmentävää, kun suurin näkyvissä oleva folli oli 11mm, mut ihan selkeitä merkkejä tapahtuneesta ovulaatiostakaan ei ollu vaan pieni tilkka nestettä oikeilla paikkeilla. Vaihtoehtoja siis, että en ovuloinu siinä kierrossa ollenkaan. Ovulaatio oli ehtiny tapahtuu, nii ettei follista enää näkyny merkkejä, mut keltarauhanen ei ollu vielä ehtiny alkaa muodostumaan. Tai että testi valehteli rajusti ja ovulaatio ois tapahtumassa joskus tulevaisuudessa. Ja super aikaisesta ovis plussasta johtuen limakalvo oli vasta 5,2mm, kun tähän ennessä se on aina ollu 8,9. Tuo tän kertainen on oikeestaan jo rajojen alapuolella, et onko mitään mahdollisuuksi kiinnittymiselle.
Mitään täyttä varmuutta kun ei ollu, ni toki käytettiin jo pesty sperma ja jäätiin toivomaan parasta. Kummallakaan meistä ei kyllä ollu mitään luottoa onnistumisesta joten jätettiin lugesteron pois tällä kertaa.
Tuo lääkäri on kuitenkin ihan mahtava ja juteltiin sen kanssa vielä melkein puol tuntia vähän kaikesta asiaan liittyvästä. Ihanaa, että oli aikaa, vaikka sillä oli muitakin asiakkaita tulossa.

Ja jottei liian kivuttomasti ois menny, ni en sitte siinä pettymyksen kourissa käyntitodistusta pyytäessä muistanu pyytää sellasta versiota, jossa ei näy klinikan nimeä. Sellasenkin tuolta saa tarvittaessa, niin on esim. mie saanu, kun ei haluu et töissä saadaan tietää. Samaa toivoin ite, mut oma vika kun unohdin mainita asiasta. Nyt tietää siis miun esimiehet. On siinä hyviäkin puolia, mut en ois halunnu niiden ainakaan vielä saavan tietää. Varsinkin kun on aina vaikee luottaa muutenkin siihen, t miun asiat ei leviä. Sen takia hoidoista tietää vaan miun siskot, kaks super tärkeetä ystävää ja tietty terapeutti.

Ei yllätystulosta, eli menkat alko ihan ajallaan. Ja jännästi oikeesti ajallaan vaikkei lugesteronia ollutkaan tukemassa, ni tällä kertaa ei silti aikaistunu.

soitto polille

Soittelin polille, että kuinka jatketaan. Oma lääkäri oli sairaslomalla, mut sovittiin hoitsun kanssa, että se jättää lääkärille soittopyynnön. Sitä odotellessa ehditään luultavasti tehdä ainakin se viides inssi. Oisin kovasti toivonu, et oisin oman lekurin kanssa saanu puhua. Jos se ois vaikka voinu laittaa jo lähetettä ivf-hoitoihon, ni oltais päästy valmiiks jonottelemaan ja odotellessa tehty vaikka ne pari inssiä vielä. Jonot on pitkiä. Ja kun omalla paikkakunnalla niitä hoitoja ei julkisella puolella tehdä, niin suuntana on todennäkösesti helsinki ja naistenklinikka, jossa ne jonot pääsääntöisesti on sen puol vuotta.

Tästä pienestä takaiskusta huolimatta katseet kohti seuraavaa inssiä..

maaliskuu

Inssikierto 4.
Tällä kertaa plussa osu sitte kp.16. Luoja että panikoin koko perjantai illan ja lauantain, kun ei näistä enää ota selvää, kun ei oo selkeetä kaavaa näköjään missään kierroissa. Paitsi se, et joka toinen tuntuu olevan lyhyt kierto ja joka toinen pitkä. Mut ei sen varaankaan oikein voi laskee.. Nyt siis näin.
Ajat varattuna ja tällä kertaa mies pääseekin tositoimiin heti klinikan auettua ja inssi sitte 10.00. Ja kerrankin miulla on vapaapäivä, ni ei tarvii silmät ristissä olla paikalla.

Miehen osuuden jälkeen piti suunnata sen kanssa muissa asioissa labraan. Yleensä odotusaika on joitkin minuutteja tai maks puol tuntia, mut nyt alko hirvittää, kun yli tunnin oottelun jälkeen oli vielä useempi ihminen jonossa ennen sitä. Kello kulki ja vaikka kuin venytin lähtöä viimiseen saakka, ni jouduin jättää miehen oottelee aikaansa ja suuntaamaan klinikalle yksin. Osaspas olla jännää, vaikkei miehellä hirveesti virkaa tossa toimenpiteessä olekaan. Jotenkin se on kuitenkin ollu kiva, kun se on siinä samassa huoneessa sermin takana kuitenkin ollu. Onneks kuitenkin tuttu toimenpide, ni ei sillä hirveesti sitte ollu väliä. Mies toki soitti melkein heti, kun klinikalle pääsin, et se ois valmis, mut ei siinä vaiheessa tietty ehtiny enää sitä hakea. Tällä kertaa kestikin vähän kauemmin. Ultratessa toinen munasarja yritti leikkiä piilosilta. Pitkään sai lääkäri painella ja muutamaan kertaan mie vaihoin vähän asentoa, ni kyllähän se sieltä löyty. Ja sieltä nätti epäilemättä juurikin puhjennu munarakkulan jäänne. Eli ajotus oli paras ikinä.

Siinä ultratessa lääkäri kyseli, et millä päivillä nää ovisplussat olikaan tullu ja ihmetteli rajua vaihtelua. Vielä enemmän ihmetteli kyllä noita paria tosi lyhyttä kiertoa ja totes, et tällä kertaa sitte ehdottomasti laitetaan myös se lugesteron tukemaan. Inssi tai se katetrin laitto vihlas taas suhteellisen reippaasti, mut ei läheskään niin paljoa kuin edellisellä kerralla.

Sain vielä ohjeet, et kun on jo neljäs inssi, niin jos ei tästä raskaus ala, ni soittelen polille ja kyselen, et miten jatketaan. Sovittuna kun oli se 4-6 inssiä.
Lähtiessä jäi kyllä hyvät fiilikset, kun aikataulut, simppojen laatu- ja määrä oli kerrankin kaikki kohdallaan.

Se hyvä fiilis ei vaan aina tuo sitä kaivattua lopputulosta.. Ei plussaa siis tälläkään kertaa. Menkat alko siis testipäivän iltana.

helmikuu

Inssin yrityskierto 3.
Ja joskus kannattaa luottaa intuiitioon.. Vaikka kahella inssikerralla onkin ovistestiin piirtyny plussa melko myöhään, ni kävin miettii sitä joulukuun kiertoa ja aikasta ovista. Keskimäärin kun johtofollit kasvaa vuoronperään molemmin puolin, ni aattelinkin yövuoron jälkeen just ennen nukkumaankäyntiä tehä kuitenkin ekan testin, vaikka edellisestä vessareissustakin oli tosi lyhyt aika. Ja mitä ihmettä!! Kp. 9 ja plussa!! Hyvä, että tuli testattua.. Soittoa polille ja seuraavalle päivälle aika. Eka kerta ku ei plussa tuu perjantai aamuna.. Miehelle aika puolilta päivin ja inssi kello 14. Taas inssi yövuorojen välissä n molemmista suunnista jää unet vähiin, mut hyvästä syystä..

Inssi ei tällä kertaa ollu niin helppo ku aiemmin. Katetrin laitto nipisti/vihlas aivan älyttömästi ja vaikka kuin koitin olla aloillani ni hyppäsin kyllä kirjaimellisesti ilmaan. Onneks kesti vaan sen hetken. Lääkärikin varmisteli vielä pariin kertaan, et oonko kunnossa ja voiko jatkaa, ni se meni sitte ihan mukavasti loppuun.  Vähän ihmeteltiin, kun ovulaatio oli jo ehtiny tapahtua. Tosin niinhän viimekskin tapahtu nopeesti plussan jälkeen. Silloin aamulla plussa ja samana päivänä ovis tapahtumaisillaan. Nyt edellisenä aamuna plussa ja ovis ilmeisesti tapahtunu omista tuntemuksista päätellen puolilta öin mut viimeistään aamuyöstä. Ajotus ei siis tällä kertaa ollu ihan loistava, mut ihan mahollisuuksien rajoissa kuitenkin. Mien tuotoksissa sitte pieni romahdus, mut ei niistä sen enempää. Ei hirveesti luottoa tähän yritykseen ja lääkärin kanssa oltiin sitä mieltä,  että jätetään ne lugesteronit tällä kertaa apteekkiin. Omat progesteron-arvot on kokeitten mukaan kuitenkin riittävät.

Ja jos tuli ovisplussa yllättävän nopeesti, ni samaa voi sanoa menkoista... Tää kierto kesti sitte sen 21 päivää. Tuloshan sinänsä ei ollu yllätys, mut kierron pituus kyllä. Odotetusta tuoksesta huolimatta taas vajottiin syvälle. Muutaman päivän märehtimisen jälkeen kuitenkin tas onnistu pikkuhiljaa nostaa pää ylös ja suunnata katseet taas seuraavaan yritykseen.

tammikuu

Taas outo poikkeama joulukuun kierrossa.. Kierron pituus vain 22 päivää ja luteaalivaihe vain 10 päivää. Kovasti olin taas ihmeissäni, mutta lähinnä iloinen, että seuraava inssi koittaisi näin ollen nopeammin.

Tällä kertaa plussa testiin kp.16 ja taas perjantai. Oli testi töissä mukana, kun yövuoroissa olin. Ysin aikaan oisin ollu vasta kotona ja halusin tietty tehä testin niin, et pääsen heti kasilta soittamaan klinikalle, jos plussaa näyttää. Niinkun sitte näyttikin. Saatiin tosi aikaset ajat, eli käytännössä niin, että mies lähti samantien töistä ajelemaan kohti klinikkaa. Miekään en viittiny ajaa kotiin, kun olin vaan muutaman kilsan päässä klinikalta ja matkaa kotiin ois ollu se vajaa 50 kilsaa. Ei hirvesti järkeä ajella kotiin tunniks istumaan ja sitte takasin liki sinne mistä on lähteny..

Tällä kertaa ei jännittäny läheskään yhtä paljoa kun edellisellä kerralla. Sama lääkärikin, ni jotenkin sekin helpotti. Ei sitä kovin monelle haluais paikkojaan näytellä, joten mitä useemmin samat lääkärit, ni sen parempi. Ajotus oli myöhäsestä plussasta huolimatta jopa parempi kun ekalla kerralla. Folli (munarakkula, jonka sisällä munasolu on) oli ihan puhkeamaisillaan. Taas nopee ja kivuton toimenpide, lugesteron resepti matkaan ja varttia myöhemmin oltiinkin jo matkalla kotiin. Testi taas reilun kahen viikon päähän inssistä.

Viikko inssistä oli mielettömiä kramppeja ja vihlomista pärina päivänä. Kovasti toivoin, että oisivat olleet kiinnittymiskipuja..
Tälläkin kerta lugesteron vähän viivytti ja loi nega testeistä huolimatta toivoa. Sieltä se kuitenkin se vuoto alko pari päivää testipäivän jälkeen. Taas joutu pettymään, mut nopeesti käännettiin tas katseet seuraavn kertaan.

joulukuu 2016

Uusi kierto ja taas käytiin laskemaan päiviä ovulaatiotestien aloittamiseen. Aloin tarkastella mille päiville ovultio ja inssi luultavammin osuisi ja kauhukseni huomasin sen osuvan joulun ja uudenvuoden väliin. Kiireesti soittoa klinikalle, että ovatko silloin auki. Valtaisa pettymys, kun kuulin että on sulku 21.12-9.1.
Kourallinen ihmisiä tiesi tässä vaiheessa hoidoista ja sainkin mielettömästi tukea näiltä ihmisiltä. Hetken sulattelun jälkeen itsekin pystyi jo toteamaan, ettei se yhden kuukauden tauko niin kovin pitkä ole tässä vaiheessa ja siirsin ajatukset jo seuraavaan kiertoon.

Marraskuu

Marraskuu 2016 olisi meidän ensimmäinen inssi-kierto. Kaikkien kokeiden tulokset olivat sitä mitä pitikin, joten diagnoosina on selittämätön lapsettomuus. Ainoa pieni "vika" oli miehen siemennesteessä, muttei kuitenkaan niin isoa ongelmaa, että voisi sitä syyksi laittaa ja hyvät mahdollisuudet pitäisi tästä huolimatta olla.

Meidän inseminaatiot tapahtuvat ostopalvelusopimuksen kautta Mehiläinen felicitaksen klinikalla ja lääkärin ohje oli, että 4-6 näitä tehdään ja sitten tarvittaessa siirrytään muihin hoitomuotoihin. Ohjeistuksena oli, että teen ovulaatiotestejä ja kun testiin saan plussan soitan Felicitakselle, jotta varataan aika seuraavalle päivälle. Tai jos plussa tulee perjantai-aamuna niin samalle päpivälle, koska viikonloppuisin klinikka ei ole auki. Samoin jos plussa tulee sunnuntaina, niin heti maanantai-aamuna soitto ja inssi samalle päivälle.

Liekö stressi vaikuttanut aiemmin säännölliseen kierttoni, kun odottelin plussaa jo kierron päiville 10 tai 11. Onnekseni olin kertonut suunnitelmistamme kaksossiskolleni, koska turhautuminen ja paniikki mahdollisesta ovuloimatta ja siten "hukkaan" menevästä kierrosta alkoi hipoa pilviä, kun vielä kp. (kierron päivä) 15 ei testi suostunut näyttämään sitä kaivattua plussaa ja viikonloppu lähestyi kovaa kyytiä. Joka aamu ja ilta sama valtaisa pettymys, kun ei digitestiin piirtynyt sitä hymiötä. Kunnes vihdoin perjantaiaamuna =) hymyili näytöltä.
Jännityksen sekaisin tuntein soitin klinikalle ja varasin ajat meille.

Miehellä aika aamupäivällä ja itse inseminaatioon aika reilu kaksi tuntia myöhemmin. Tämä aika siis menee sperman "pesuun".

Inssi ajan lähestyessä jännitys oli käsinkosketeltavaa. Tälläkin kertaa lääkäri oli aivan mielettömän mukava. Itse toimenpide ei kestänyt kuin hetken. Ultralla varmistettiin tilanne, joka oli liki täydellinen ja tämän jälkeen ohuella katetrilla ruiskutettiin uimarit pelipaikoille. Nopea ja kivuton toimenpide. Pientä paineen tunnetta lähinnä, muttei juuri muita tuntemuksia.
Lääkärin kanssa sovittiin, että otetaan lisäavuksi vielä lugesteron (keltarauhashormoni) 2x200mg päivässä.  Testipäivä reilun kahden viikon päähän ja kotiin piinailemaan.

Testipäivä tuli ja sen myötä pettymys negatiivisesta testistä. Tunteet vaihtelivat pettymyksestä toivoon, kun vuoto ei kuitenkaan kuulunut. Neljä päivää ja monta negatiivista testiä myöhemmin vuoto kuitenkin alkoi. Todennäköisesti lugesteron viivästytti vuodon alkua, mutta kun en tätä ennestään tiennyt ehdin toki moneen kertaan toivoa, että olenkin raskaana, mutta se ei jostain syystä vain vielä testeissä näy..

Tie hoitoihin

Tavallaan kaikki alkoi kesäkuussa 2016. Todellisuudessa jo paljon aiemmin.
Tuolloin tultiin miehen kanssa pohdintojen jälkeen siihen tulokseen, että omin keinoin kun ei raskautta ole kuulunut, niin haetaan apua asiaan.

Ensimmäinen yhteydenotto suuntautui oman terveyskeskuksen neuvolaan. Kesä aavistuksen sotki suunnitelmia, joten aika lääkärille saatiin vasta elokuulle. Hoitajan suosituksesta päätettiin kesän odottelu hyödyntää käymällä pariin kertaan seksuaaliterapeutin juttusilla. Tuolla lähinnä pohdittiin mitä tunteita vanhemmuus herättää, miksi halutaan lapsi ja tiedostetaanko kaikki mahdollinen mitä lapsensaantiin liittyy niin konkreettisesti, kuin tunnetasollakin.

(pohjustuksena tähän, että kaikkien osapuolten tiedossa oli oma pitkäaikainen on-off taisteluni masennusta ja tiettyjä tunne-elämän haasteita vastaan. Joita toki olin jo terapiassa käsittelemässä. Monessa terapiassa ravaamien olisi ollut haastavaa, joten parin käynnin jälkeen todettiin, että jatkan näidenkin asioiden käsittelyä omalla terapeutillani ja tuonne palataan miehen kanssa yhdessä mikäli jompikupi kokee siihen tarvetta)

Lääkärin kanssa pääsimme juttelemaan vihdoin elokuussa. Käytiin tilannetta läpi ja kirjoitettiin lähete naistentautien poliklinikalle. Hieman tuskaisena jäimme odottamaan, kun tiedossa oli, että jonoa saattaa oll useammankin kuukauden verran.
Olikin positiivinen yllätys, kun syyskuun puolessa välissä kotiin tupsahti odotettu kirje. Aika polille olisi jo lokakuun puolessa välissä. Tätä odotellessa kävin verikokeissa ja mies teetti sperma-analyysin valmiiksi.

Aika tuntui kuluvan matelemalla ja ilman käynnissä ollutta terpiaa olisi pää räjähtänyt odotellessa. Kenellekää ei haluttu vielä tässä vaiheessa kertoa suunnitelmista, kun ei oikein mitään kerrottavaa edes ollut. Miehen kanssa toki juteltiin ja itselleni terapeutti oli elintärkeä apu. Meidän lisäksi asiasta tiesi yksi minulle erittäin tärkeä, mutta samalla tarpeeksi ulkopuolinen ihminen.

Vihdoin koitti aika polille. Lääkäri oli mielettömän mukava samoin hoitaja, joka tunnisti minut papereista. Mikä yhteensattuma törmätä "tuttuun". Hoitaja muisti minut erittäin hyvin, koska olin ensimmäisiä lapsia joita hän oli valmistumisensa jälkeen hoitanut. Ja erilaisten ongelmien ja sairauksien takia olin kaksossiskoni kanssa hyvin jäänyt hänen mieleensä.

Käynnillä juteltiin mahdollisista hoidoista, joita on tarjola, käytiin verikoe ja sperma-analyysin tulokset läpi ja tehtiin gynekologinen tutkimus. Juteltiin toiveista ja haaveista ja saatiin molemmat vielä uusi läete labraan hiv- ja hepatiittikokeita varten, ne kun meiltä vielä puuttuivat. Uusi aika vielä minulle seuraavalle viikolle, kun kuukautisten takia ei voitu kaikkia testejä ottaa.

Seuraavalla viikolla siis uusi aika ja tällöin sovittiin myös tarkemmin jatkosta. Sovittuna oli siis. että aloitetaan inseminaatioilla ja luonnolliseen kiertoon, mikäli kierron loppuvaiheesa otettava progesteron koe varmistaa minun ovuloivan. Eli heti seuraavaan kiertoon saatiin lupa käydä ensimmäisessä inseminaatiossa.

Näistä jatkan seuraavassa, ettei tule ihan liian pitkää viestiä...

Aloitus

Ajattelin päiväkirjojen ohella käydä pitämään blogia, jossa kerron meidän lapsettomuudesta ja lapsettomuushoidoista. Sekaan eksynee varmaan vähän muutakin asiaa, mut tarkotus  olis pitäytyä suurinpiirtein aiheessa.
Lähinnä blogi on itseäni varten. Paikka jonne saa jäsenneltyä tapahtumia ja tunteita. Blogi sen takia, että mahdollisesti itse saan täältä hyviä vinkkejä ja vertaistukea. Ja toivottavasti voin näitä myös itse jakaa. Ja toki siinä sivussa muut vastaavassa tilanteessa olevat ehkä saa tietoa ja toki nekin joita asia muuten koskettaa tai kiinnostaa..

Tulevaisuudessa muutama postaus varmaan siitä mitä aiemmin on tapahtunu. Ja näiden pohjustavien tekstien kautta sitte tähän päivään.

Pahoittelut jo ennakkoon kirjoitustyylistä. Osaltaan hankaloittaa, kun kirjottaa jälkikäteen, niin menee tekstin sisälläkin aikamuodot välillä miten sattuu.. Samoin teksti saattaa vaikuttaa välillä tunteettomalta, kun kulloisiakin tunteita on myös hankala jälkikäteen saada tekstiin. Samoin pahoittelut kirjoitusvirheistä. Koitan enimpiä karsia, mutta lievän lukihäiriön takia niitä joukkoon kuitenkin väkisin jää..