Hilaiseloa..
Odottelua..
Tuntuu jotenkin, ettei oo mitään kirjotettavaa, kun mitään ei hoitojen suhteen tapahdu.
Silti toisaalta asia on mielessä päivittäin ja ajatuksia on toisaalta paljonkin.
Päivittäisiä pettymyksiä. Tai ei päivittäisiä vaan niinä päivinä, kun posti kulkee. Joka kerta postia hakiessa on odottava ja toiveikas olo, jos siellä ois kirje. Joka kerta pettyneenä kävelen postien kanssa sisään, koska sitä kaivattua kirjettä ei muun postin seasta löytynyt.

Terapeuttikin muistutti, että on vielä aikasta. Puolen vuoden jono ja  vasta reilu kolme kuukautta on menny. Vaikka se kirje aikoineen tulis tosi ajoissa, niin todennäkösesti sitä saa vielä oottaa pitkään. Yritän olla maltillinen, mut minkäs mie ajatuksilleni voin.

Eilen kävin S:n kanssa syömässä. Sain kuulla, että siitä tulee isoäiti reilun kuukauden päästä, jos kaikki menee hyvin. Oli kuulemma pitkään miettiny, että missä vaiheessa kertoo miulle. Ei pelkästään sen takia, että mietti miun tunteita vaan osin myös siks, ettei tuo sen tytön raskauskaan oo ihan helpoimman kautta mennyt. En tiedä tarkemmin, en kysynyt, ei oo miun asia. Toki oisin mielelläni kuullu enemmän, mut kun en sen tytärtä tunne, niin ei silloin varmaan sen yksityisasioita oo miulle tarpeen kertoa.

Vilpittömän iloinen oon S:n puolesta tuosta tulevasta lapsenlapsesta. Ja tuntuu hyvältä, kun toinen miettii, että kuin mie kestän tuollaisen uutisen. Halus kertoa miulle kuitenkin ajoissa, ettei yhtäkkiä käy hehkuttamaan asialla syntymän jälkeen. Ihanasti siis ajateltu.

Palailen linjoille taas, kun on jotain kerrottavaa..