En tiiä onko hyvä vai huono juttu olla töissä just nyt. Toisaalta jännittää niin paljon, et tuskin kotonakaan tullis oikeestaan nukuttua. Toisaalta nyt ei oo ees sitä mahdollisuutta. Mielessä pyörii vaan punktio tai lähinnä mitä sen jälkeen.
Oon varma, että munasolut ehtii karata ennen punktiota. Tai jos joku sinne jääkin se on raaka tai ei hedelmöity tai jos hedelmöittyy niin kuukahtaa kuitenkin ennen siirtoa. Näin vähillä kasvavilla soluilla en oo oikeestaan missään kohtaa oo uskonu, että pakastimeen mitään saadaan.
Jotenkin pitäis yrittää saada ajatukset muihin asioihin tai löytää näihin mietteisiin ees pikkusen positiivisempi ote.
Lisäks mietin niinkin typerää asiaa kun että saankohan mie kolme päivää sairaslomaa? Töihin jo ilmotin, että koko viikonlopuks tarvii jonku tekemään miun vuorot. Toisaalta Naikkarin ohjeissa lukee, että saikkua kirjotetaan yleensä kaks päivää. Pitää siellä sanoo, että työn luonteen vuoks kirjottaisivat tuon kolme päivää.
Huoh.. Koitan tässä nyt hetken keskittyä vaikka vaan töihin..
torstai 30. elokuuta 2018
Kuluvan viikon tapahtumia
Tää viikko siis alko hoitojen osalta maanantaina verikokeilla ja ultralla. Pientä positiivista, et kun edellisessä ultrassa näky oikealla puolella yks kasvamaan lähteny folli, niin nyt oikealla oli kolma ja vasemmalla yks. Ei noilla määrillä nyt juhlimaan pääse, mut neljä on toki parempi ku yks.
Maanantain käynnin oli tarkotus olla punktionajoituskäynti, mut eipäs ollutkaan. Sen verran pieniä nuo vielä olivat, että Helsingistä ilmoittivat varanneensa miulle keskiviikolle ylimääräsen ultran. Tuolla ultralla sitten päätetään, että onko punktio perjantaina vai vasta seuraavana maanantaina.
Keskiviikkona suuntasin siis taas polille. Aina pitää jotain mennä pieleen.. Yheksältä oli aika ja 9.20 kävi hoitaja sanomassa, että ultra-laite jo saatiin (heillä siis ruuhkaa ja kaikki kolme normaalisti käytössä olevaa laitetta/hoitohuonetta oli varattuna koko päiväksi), mutta lääkäri jolle miulla on aika ei oo paikalla. On luultavasti osastolla ja koittavat mahdollisimman nopeasti tavoittaa. Just ennen kymmentä ilmaantu sitte lääkäri. Kovasti tuo pahoitteli, että ei ollu hänelle tieto menny tosta ylimääräsestä käynnistä ja oli ollut osaston kokouksessa. No eipä tuolle mitään voi ja ei miun aailma toki tuohon odotteluun kaatunu.
Edelleen siellä ne neljä follia näkyi ja molemmilla puolilla yks pieni. Ne ei toki ehtis luultavasti mukaan vaikka punktio ois vasta maanantaina.
Keskiviikko iltapäivästä ain sitte taas puhelun Helsingistä. Punktio perjantaina. Gonal-F loppuu, illalla vielä synarela ja 22.00 Pregnyl. Torstai sitte lääkkeetön päivä ja perjantaina se punktio.
Sitte soittoa töihin, että viikonloppuna mie en töihin kykene. Tänään torstaina vielä meen yövuoroon ja tosi pirteenä huomenna suoraan töistä suunta kohti Helsinkiä.
Mihen lisäks saadaan matkaseuraa miun kaksossiskosta ja siskontytöstä, kun likalla on aika lastenklinikalle melkein samaan aikaan ku meillä on aika naikkarille. Ei tarvii ajella peräkkäin =)
Meillä toki menee oletettavasti pidempään, mutta sisko lupas keksiä heille tekemistä pariks tunniks, ni toki miulle tää järjestely kelpaa.
Keskiviikkona oli vielä aika terapeutille ja yllättäen ei paljon muusta puhuttu, kun tästä hoitokierrosta. Eka kerta kun nähtiin sumujen alottamisen jälkeen. Olin mie s.postia laitellu, niin terapeutti oli suhteellisen hyvin kartalla kaikesta paitsi tän viikon tapahtumista. Juteltiin tunteista joita on tän hoidon aikana ollu laidasta laitaan ja toki tulevasta. Mitkä on mahollisuudet mihinkin suuntaan ja mitä ajatuksia ja tunteita se herättää. Oli kiva päästä taas jonkun ulkopuolisen kanssa jauhamaan. On se ihan erilaista kuitenkin, kun noiden läheisten kanssa puhuminen. Toki läheiset on tärkee ja iso juttu ja aina tarvittaessa saa jonkun kiinni ja tsemppausta. Välillä vaan tarvii jonkun muun juttukaveriks. Jonku joka ei oo samalla tavalla tunteella mukana menossa.
No jokohan tässä ois taas ne olennaisimmat tapahtumat. Huomenna sitte tarinaa punktiosta, jos jaksan kirjottaa, mut viikonlopun aikana kuitenkin. Jännittää jo aika reippaasti, mut eiköhän tästä taas selvitä.
Maanantain käynnin oli tarkotus olla punktionajoituskäynti, mut eipäs ollutkaan. Sen verran pieniä nuo vielä olivat, että Helsingistä ilmoittivat varanneensa miulle keskiviikolle ylimääräsen ultran. Tuolla ultralla sitten päätetään, että onko punktio perjantaina vai vasta seuraavana maanantaina.
Keskiviikkona suuntasin siis taas polille. Aina pitää jotain mennä pieleen.. Yheksältä oli aika ja 9.20 kävi hoitaja sanomassa, että ultra-laite jo saatiin (heillä siis ruuhkaa ja kaikki kolme normaalisti käytössä olevaa laitetta/hoitohuonetta oli varattuna koko päiväksi), mutta lääkäri jolle miulla on aika ei oo paikalla. On luultavasti osastolla ja koittavat mahdollisimman nopeasti tavoittaa. Just ennen kymmentä ilmaantu sitte lääkäri. Kovasti tuo pahoitteli, että ei ollu hänelle tieto menny tosta ylimääräsestä käynnistä ja oli ollut osaston kokouksessa. No eipä tuolle mitään voi ja ei miun aailma toki tuohon odotteluun kaatunu.
Edelleen siellä ne neljä follia näkyi ja molemmilla puolilla yks pieni. Ne ei toki ehtis luultavasti mukaan vaikka punktio ois vasta maanantaina.
Keskiviikko iltapäivästä ain sitte taas puhelun Helsingistä. Punktio perjantaina. Gonal-F loppuu, illalla vielä synarela ja 22.00 Pregnyl. Torstai sitte lääkkeetön päivä ja perjantaina se punktio.
Sitte soittoa töihin, että viikonloppuna mie en töihin kykene. Tänään torstaina vielä meen yövuoroon ja tosi pirteenä huomenna suoraan töistä suunta kohti Helsinkiä.
Mihen lisäks saadaan matkaseuraa miun kaksossiskosta ja siskontytöstä, kun likalla on aika lastenklinikalle melkein samaan aikaan ku meillä on aika naikkarille. Ei tarvii ajella peräkkäin =)
Meillä toki menee oletettavasti pidempään, mutta sisko lupas keksiä heille tekemistä pariks tunniks, ni toki miulle tää järjestely kelpaa.
Keskiviikkona oli vielä aika terapeutille ja yllättäen ei paljon muusta puhuttu, kun tästä hoitokierrosta. Eka kerta kun nähtiin sumujen alottamisen jälkeen. Olin mie s.postia laitellu, niin terapeutti oli suhteellisen hyvin kartalla kaikesta paitsi tän viikon tapahtumista. Juteltiin tunteista joita on tän hoidon aikana ollu laidasta laitaan ja toki tulevasta. Mitkä on mahollisuudet mihinkin suuntaan ja mitä ajatuksia ja tunteita se herättää. Oli kiva päästä taas jonkun ulkopuolisen kanssa jauhamaan. On se ihan erilaista kuitenkin, kun noiden läheisten kanssa puhuminen. Toki läheiset on tärkee ja iso juttu ja aina tarvittaessa saa jonkun kiinni ja tsemppausta. Välillä vaan tarvii jonkun muun juttukaveriks. Jonku joka ei oo samalla tavalla tunteella mukana menossa.
No jokohan tässä ois taas ne olennaisimmat tapahtumat. Huomenna sitte tarinaa punktiosta, jos jaksan kirjottaa, mut viikonlopun aikana kuitenkin. Jännittää jo aika reippaasti, mut eiköhän tästä taas selvitä.
perjantai 24. elokuuta 2018
Torstai
Edelleen kelloa kun kattoo, ni päivän myöhässä tulee.. Sain eilen soiton Helsingistä ja nostettiin vielä vähän annostusta. Nyt siis 300 iu. Hyvä oli ajotus puhelulla, kun olin just aikeissa soittaa omalle polille, että tuon edellisen noston takia miun lääkkeet ei ihan riitä, eli pitäis ainakin yks kynä saada vielä reseptille. Just kun olin kaivamassa numeroa ni puhelin soi. Eikä tarvinnu nyt noista nostoista huolimatta soittaa ite, kun noston päättäny lääkäri oli jo reseptit kirjottanu.
Taas siis suunta apteekkin, että tilaavat vähän lisää. Lääkäri oli kirjottanu 1x900 ja 2x300 paketit. Tilasin nyt molempia paketit. Omien laskujen mukaan kotona on senverran, että ois ton toisenkin 300 voinu jättää tilaamatta, mut kun en ollu ihan varma, ni näillä mennään. Eihän kukaan toki voi pakottaa niitä olempia ottamaan. Toisaalta vaikkei tästä hoidosta tärppääkkään, ni avamattomanahan tuo säilyy kevyesti seuraavaan hoitoon.
Luotto ei oo kovin korkeella tällä hetkellä..
Maanantaihin nyt sitte jännätään, että näkee onko tuolla mitään tapahtunu.
Taas siis suunta apteekkin, että tilaavat vähän lisää. Lääkäri oli kirjottanu 1x900 ja 2x300 paketit. Tilasin nyt molempia paketit. Omien laskujen mukaan kotona on senverran, että ois ton toisenkin 300 voinu jättää tilaamatta, mut kun en ollu ihan varma, ni näillä mennään. Eihän kukaan toki voi pakottaa niitä olempia ottamaan. Toisaalta vaikkei tästä hoidosta tärppääkkään, ni avamattomanahan tuo säilyy kevyesti seuraavaan hoitoon.
Luotto ei oo kovin korkeella tällä hetkellä..
Maanantaihin nyt sitte jännätään, että näkee onko tuolla mitään tapahtunu.
seurantaultra
Palataanpa eilisiin tunnelmiin ja tapahtumiin ja edelliseen postaukseen
Sitä kun on töiden takia valvonu 17h putkeen siinä vaiheessa kun pääsee lääkärille, nii kovasti toivoo piristäviä uutia, ni ois mukavampi ajella kotiin.
No eihän miun toiveilla oo tapana toteutua.. Ei tälläkään kerralla..
Ultratessa lääkäri kertoo, että ei täällä oikein folleja näy. Yks 8-9mm oikeella puolella.
Mietin, että romahanko mie heti vai pidättelenkö kunnes oon yksin. Valitsin suht automaattisesti jälkimmäisen vaihtoehdon. Siinä sitte housuja päälle kiskoessa ehin saamaan ohjeet jatkosta. Helsingistä soittelevat tänään, että kuin jatketaan. Jos tulee aikataulumuutoksia, niin soittele. Jos ei, ni nähään maanantaina.
Eipä siinä. Suuntasin autolle ja olo oli hämmentyny ja pettyny. Toisaalta turta.
Kotiin ajellessa tais oikeesti iskeä tajuntaan, et helvetti soikoon.. Kroppa on taas pettäny miut. Ei oikeestaan mitään vastetta Gonaliin, vaikka kuitenki annos on ollu 200 iu.
Ois pitäny varman nukkua, mut kävin kaiken vihan, pettymyksen ja ketkeruuden takia niin kierroksilla ettei ees väsyttäny enään. Toki se puhelu Helsingistä pyöri myös päässä ja sitä oottelin, ni senkin takia ois varmaan jääny nukkumatta.
Ei huvittanu mennä ees sisälle, kun en jaksanu katella sitä koirien riemua jonkun tullessa kotiin, joten jäin ulos istumaan. Ei ollu kovin lämmin, vaikka aurinko hetkittäin paistokin. Tuulikin ehkä vähän kiusas.
Yhen jälkeen sain sitte sen soiton. Nostettiin annosta 250 yksikköön ja saatesanat, että ei ollu verikokeen tulokset vielä tulleet. Todennäkösesti huomenna soitellaan uudestaan, kun on se tulos tiedossa, että jatketaanko tolla annostuksella vai mitä.
Koko päivä ja ilta meni väsyneenä (nukuin kyl pari tuntia sen puhelun jälkeen) ja alakuloisena istuskellen ja ihmetellen. Miuhen kanssa puhuttiin ja se jaksaa olla sitä mieltä, et vaikka tuntuu, et maailma on epäreilu, niin ei se voi sitä ikuisesti olla.. Ite en kyl enää oo ihan varma. Ja hetkittäin tuntuu, et se ei oikeesti vaan ymmärrä, et kuin iso juttu toi oli. Miun kroppa on viallinen paska..!!
Toki kotoa oli pakko sen verran liikkua, et piti käydä apteekissa hakemassa lisää Gonalia. Lääkekatto pamahti komeesti täyteen, mut eipä sekään nyt hirveesti lohduttanu. Ehkä seuraavalla ostosreissulla sitte.
Näin ku päivän jäljessä kirjottelee tai muistaa jotain julkasta, ni tahtoo mennä päivät sekasin.. Siis puhun eilisestä, mut tosiasiassa siis toissapäivästä. Pitää yrittää ehtiä jatkossa vähän aiemmin koneelle, et tulis julkastua oikeena päivänä suhteessa kirjotukseen..
Sitä kun on töiden takia valvonu 17h putkeen siinä vaiheessa kun pääsee lääkärille, nii kovasti toivoo piristäviä uutia, ni ois mukavampi ajella kotiin.
No eihän miun toiveilla oo tapana toteutua.. Ei tälläkään kerralla..
Ultratessa lääkäri kertoo, että ei täällä oikein folleja näy. Yks 8-9mm oikeella puolella.
Mietin, että romahanko mie heti vai pidättelenkö kunnes oon yksin. Valitsin suht automaattisesti jälkimmäisen vaihtoehdon. Siinä sitte housuja päälle kiskoessa ehin saamaan ohjeet jatkosta. Helsingistä soittelevat tänään, että kuin jatketaan. Jos tulee aikataulumuutoksia, niin soittele. Jos ei, ni nähään maanantaina.
Eipä siinä. Suuntasin autolle ja olo oli hämmentyny ja pettyny. Toisaalta turta.
Kotiin ajellessa tais oikeesti iskeä tajuntaan, et helvetti soikoon.. Kroppa on taas pettäny miut. Ei oikeestaan mitään vastetta Gonaliin, vaikka kuitenki annos on ollu 200 iu.
Ois pitäny varman nukkua, mut kävin kaiken vihan, pettymyksen ja ketkeruuden takia niin kierroksilla ettei ees väsyttäny enään. Toki se puhelu Helsingistä pyöri myös päässä ja sitä oottelin, ni senkin takia ois varmaan jääny nukkumatta.
Ei huvittanu mennä ees sisälle, kun en jaksanu katella sitä koirien riemua jonkun tullessa kotiin, joten jäin ulos istumaan. Ei ollu kovin lämmin, vaikka aurinko hetkittäin paistokin. Tuulikin ehkä vähän kiusas.
Yhen jälkeen sain sitte sen soiton. Nostettiin annosta 250 yksikköön ja saatesanat, että ei ollu verikokeen tulokset vielä tulleet. Todennäkösesti huomenna soitellaan uudestaan, kun on se tulos tiedossa, että jatketaanko tolla annostuksella vai mitä.
Koko päivä ja ilta meni väsyneenä (nukuin kyl pari tuntia sen puhelun jälkeen) ja alakuloisena istuskellen ja ihmetellen. Miuhen kanssa puhuttiin ja se jaksaa olla sitä mieltä, et vaikka tuntuu, et maailma on epäreilu, niin ei se voi sitä ikuisesti olla.. Ite en kyl enää oo ihan varma. Ja hetkittäin tuntuu, et se ei oikeesti vaan ymmärrä, et kuin iso juttu toi oli. Miun kroppa on viallinen paska..!!
Toki kotoa oli pakko sen verran liikkua, et piti käydä apteekissa hakemassa lisää Gonalia. Lääkekatto pamahti komeesti täyteen, mut eipä sekään nyt hirveesti lohduttanu. Ehkä seuraavalla ostosreissulla sitte.
Näin ku päivän jäljessä kirjottelee tai muistaa jotain julkasta, ni tahtoo mennä päivät sekasin.. Siis puhun eilisestä, mut tosiasiassa siis toissapäivästä. Pitää yrittää ehtiä jatkossa vähän aiemmin koneelle, et tulis julkastua oikeena päivänä suhteessa kirjotukseen..
torstai 23. elokuuta 2018
tiistai 21. elokuuta 2018
kolmas pistospäivä
Lievästi sekava tuo ekan pistospäivän teksti, mut en nyt lähe sitä korjailemaan. Onpahan kaikki se paniikki ja jännitys tekstin ulkoasustakin nähtävissä.
Toka pistos oli jo huomattavasti helpompi. Toki edelleen jännitti ja kädet täris. Piston jälkeen ehkä oikeestaan vielä enemmän ku ennen pistoa. Ennakkoon jännitin, että kun se nyt saa tehä kotona rauhassa, ni käykö niin, että jääkin arpmaan, et pistänkö vaiko en.. Ei onneks niin käyny, mut ehkä sitä tuli jännitettyä ja hoidettua homma tosi nopeesti alta pois.
Kolmas pisto olikin sitte taas töissä. Eri paikassa kun tuo eka. Täällä työskentelen yksin, mut en voi lähteä mihinkään ja illoin tahansa vois joku tulla kysymään tai ilmottamaan jotain. Vessakin on niin onnettoman pieni koppi, et sinnekään ei oikein voinu mennä pistämään. Pää pyöri ku pöllöllä, kun pälyilin kaikissa piston vaiheissa ympärilleni, ettei kukaan vaan pääse yllättää. Ite piston ajan toki toljotin sitä kynää.
Kuvain tuon homman puhelimella ja laitoin mein sisarusten ja äitin whats app-ryhmään. Ihan vaan koska halusin näyttää luin hyvin mie tuohon peloistani huolimatta pystyn. Kaksossiskolta sain pari vinkkiäkin, et miten voisin tota vielä helpottaa. Toki ne oli tiedossa, mut oli itellä hyvät syyt miks omalla tavallani toimin.
Toinen vinkki oli, et ei piston jälkeen tarvii sitä pienempää neulasuojusta laittaa neulan päälle, ettei vahingossa itteään tökkää sillä neulalla sormeen. Sanoin, että oon asiasta tietonen ja samaa sano sekä hoitaja käynnillä, että ohjeet lääkepakkauksessa. Ei vaan ollu roskista ihan vieressä (neulaboksikin jäi kotiin, mut neulan jemmasin siis reppuun, enkä heittäny normiroskikseen). Ja jos osuiskin neula sormeen, ni vaan minuunhan se neula on aiemminki osunu, joten ei huolta, et jotain tartuntoja tulis.
Toinen neuvo oli vielä hyödyllisempi. Ei siis tarttis sitä mahamakkaraa johon pistetään puristaa niin hillittömän lujaa miltä videolla näytti. Ei uulemma tulis niin rankkaa fyysistä suoritusta siitä =) Toi on kyllä totta, mut teen sen osin tietosesti. Kun tunnen sen puristuksen, ni saan suunnattua sen huomioni siihen enkä neulan pistoon. En tiiä auttaako toi oikeesti, mut en oo uskaltanu vielä muutakaan kokeilla. Ehkä joku kerta uskallan. Tajuan kuitenki heti piston jälkeen lösätä otetta ja irrottaa kokonaan, etten vahingossa puserra niitä nesteitä suoraan ulos.
Yks pisto vielä ennen ekaa vasteultraa. Toivottavasti näkyis monta hyvin kasvamaan lähtenyttä follia..
Ja saisivat nuo kirjata kyllä pikkuhiljaa jotain kantaan ja tonne digihoitp-polullekin. Jos nyt viimeistään tosta vasteultrasta sais sitte jotain mustaa valkosellakin..
Toka pistos oli jo huomattavasti helpompi. Toki edelleen jännitti ja kädet täris. Piston jälkeen ehkä oikeestaan vielä enemmän ku ennen pistoa. Ennakkoon jännitin, että kun se nyt saa tehä kotona rauhassa, ni käykö niin, että jääkin arpmaan, et pistänkö vaiko en.. Ei onneks niin käyny, mut ehkä sitä tuli jännitettyä ja hoidettua homma tosi nopeesti alta pois.
Kolmas pisto olikin sitte taas töissä. Eri paikassa kun tuo eka. Täällä työskentelen yksin, mut en voi lähteä mihinkään ja illoin tahansa vois joku tulla kysymään tai ilmottamaan jotain. Vessakin on niin onnettoman pieni koppi, et sinnekään ei oikein voinu mennä pistämään. Pää pyöri ku pöllöllä, kun pälyilin kaikissa piston vaiheissa ympärilleni, ettei kukaan vaan pääse yllättää. Ite piston ajan toki toljotin sitä kynää.
Kuvain tuon homman puhelimella ja laitoin mein sisarusten ja äitin whats app-ryhmään. Ihan vaan koska halusin näyttää luin hyvin mie tuohon peloistani huolimatta pystyn. Kaksossiskolta sain pari vinkkiäkin, et miten voisin tota vielä helpottaa. Toki ne oli tiedossa, mut oli itellä hyvät syyt miks omalla tavallani toimin.
Toinen vinkki oli, et ei piston jälkeen tarvii sitä pienempää neulasuojusta laittaa neulan päälle, ettei vahingossa itteään tökkää sillä neulalla sormeen. Sanoin, että oon asiasta tietonen ja samaa sano sekä hoitaja käynnillä, että ohjeet lääkepakkauksessa. Ei vaan ollu roskista ihan vieressä (neulaboksikin jäi kotiin, mut neulan jemmasin siis reppuun, enkä heittäny normiroskikseen). Ja jos osuiskin neula sormeen, ni vaan minuunhan se neula on aiemminki osunu, joten ei huolta, et jotain tartuntoja tulis.
Toinen neuvo oli vielä hyödyllisempi. Ei siis tarttis sitä mahamakkaraa johon pistetään puristaa niin hillittömän lujaa miltä videolla näytti. Ei uulemma tulis niin rankkaa fyysistä suoritusta siitä =) Toi on kyllä totta, mut teen sen osin tietosesti. Kun tunnen sen puristuksen, ni saan suunnattua sen huomioni siihen enkä neulan pistoon. En tiiä auttaako toi oikeesti, mut en oo uskaltanu vielä muutakaan kokeilla. Ehkä joku kerta uskallan. Tajuan kuitenki heti piston jälkeen lösätä otetta ja irrottaa kokonaan, etten vahingossa puserra niitä nesteitä suoraan ulos.
Yks pisto vielä ennen ekaa vasteultraa. Toivottavasti näkyis monta hyvin kasvamaan lähtenyttä follia..
Ja saisivat nuo kirjata kyllä pikkuhiljaa jotain kantaan ja tonne digihoitp-polullekin. Jos nyt viimeistään tosta vasteultrasta sais sitte jotain mustaa valkosellakin..
sunnuntai 19. elokuuta 2018
Eka pistos
Taas pientä kartotusta.. Taitaa liki täysin liittyä hoitoihin..
Pääsääntösesti omiin, mut vähän yhteen liiankin sitkeeseen pieneen
sissiin.
Omista kuvioista alotan..
Pkkuhiljaa alkaa sivuvaikutukset tuntumaan.. Pirun kuumat aallot..
Tietääpähän mitä ootella sitte tavallan tahdostariippumatta jokusen vuoden
päästä..
Perjantaina oli aika labraan jossa tsekattiin estrogeenit ja sen jälkeen
aika lekurille, jossa tarkotus lähinnä vaan ultrata munasarjat ja varmistaa,
että synarela on tehny tehtävänsä.
Tohon jälkimmäiseen oli varattu vartti, mut komeesti yli tuplattiin se.
Oli joku vasta erikoistuva lääkäri ja sitkee kun mikä. Ihan mukava tyyppi
siis ja kerto kyllä kokoajan missä mennään ja kyseli, et onko miulla kaikki
okei. Tilanne siis oli se, että millään ei meinannu toi vasen munasarja
löytyä. Reilun vartin tuo omineen etsi ja sitte pyys kyllä apuja
kokeneemmalta kaverilta. No ei sekään oikein auttanu ja lopulta siellä oli
kolme gyneä ettimässä ja löytyhän se sieltä. Oli vaan harvinaisen hyvin
yrittäny piiloutua, mut ei ollu kokonaan hävinny.
Tilanne oli niinku pitikin. Tuo normaalisti parin minsan homma vei
kuitenkin sen liki puol tuntia ja ehti kyllä monet hengitysharjotukset
käydä läpi, vaikka tohon kai alkaakin olee sen verran tottunu, et ihan
kauheen pahalta ei missään kohtaa tuntunu.
Tuon jälkeen sitte hetki ooteltiin, et päästiin hoitsun luo pistosoppiin.
Lähinnä käytiin tuo esitäytetyn kynän toimintamalli läpi ja kerran sai
kokeillakin, mut tyynyyn. Ei siis sitä pistämistä ikäänku oikeesti
kuitenkaan.
Tossa hoitsun kanssa puhuessa kävi ilmmi, että on kahta tietoa pistosten
alottamisen ajankohdasta. Miun papereissa oli perjantaille laitettu
alotus, mut jossain toisessa paperissa vasta lauantai. Polilta laittoivat
sitten kyselyä hesaan ja niin, et sieltä oku soittaa miulle ja kertoo kuin
edetään. Sain myös tuon yhen hoitajan oman numeron, et jos ei kahteen
mennessä hesasta mitään kuulu, ni saan soittaa sille ja se selvittää.
Yhen korvilla sain sitte soiton ja varmistuksen, että lauantaina alkaa.
Oisin kovasti toivonu, että ois alkanu jo perjantaina, koska silloin oisin
saanu ekan piston tehä kotona. Pistot siis iltaisin.
No ei siinä mitään.
Tänään (tai eilen jos kelloa kattoo) töissä siis eka kerta. Onneks oli
hiljasta ja kun olin ennakkoon päättäny et 20.30 on jatkossakin aika
passeli aika jos ei mitään ylläreitä tapahu, ni sillä mentiin. Pari
tuntia aiemmin alko olee jo tosi levoton ja jännittyny olo (tai toisaalta
jo muutama päivä ollu sellasta, mut ei tossa määrin). Just ennen puolta
tuli sopiva hetki, kun vaan yks ohjaaja oli paikalla. Sanoin ihan suoraan,
et miun pitää mennä ottaa lääke ja se voi hetken kestää, kun joudun ekaa
kertaa ikinä itteeni jotain pistämään. Oon kyl puhelimen ja virven päässä
ja jos ei varttiin mitään kuulu, ni tuu kurkkaamaan. Olin jo tarvittaessa
varautunu kertoo mikä lääke tms, mut niinku oletinkin, ni tuo ymmärs olla
kysymättä. Toivotti vaan tsempit ja lupas tulla tarvittaessa ettimään =)
Siinä sitte pistoa valmistellessa sain jotenki hengittämälä hillittyä
käsien tärinää niin, et ylipäänsä sain sen neulan paikalleen. Ja kun olin
muuten valmis, ni toisaalta se pistäminenkin meni yllättävän jees.. Vähän
piti varmistella, kun en siinä paniikissa tietenkään muistanu sitä kynää
jättää niin, et oisin voinu varmistua siitä, et koko määrä on pistetty, mut
varuiks sitte oottelin vähän pidempään ennenku neulan kiskoin pois. Sinänsä
siis ihan hyvä suoritus.. Tän jälkeen ne kädet sitte vatkaskin ihan
hulluna ja istuskelin kymmenen minsaa aloillani, kun en uskaltanu tuolilta
nousta. Mut täytyy sanoo, et oon aika pirun ylpee itestäni.. Onnistuin ja
myös niin, ettei tullu tehtyä sitä, et ois muuten valmiina ollessa tullu
jäätyä pähkäillemään, et tuikkanko nyt vai kohta. Se meni sitte aika
nopeesti. Ja just silllä ajatuksella, et ei mietitä vaan se on tehtävä nyt
ja heti!
Loppuun vielä sen verran, et tuo toinen asia joka on mielessä viimepäivät
pyöriny, ni on siskontytön leikkaus. Ei onneks mikään kuolemanvakava
tilanne, mut senverran iso juttu kuitenkin, että riskit on olemassa,
niinku toki aina kaikissa leikkauksissa. Muuten kaikki on menny sielläkin
hyvin, mut oli epiduraalikanyyli tukkeutunu ja kivut on likalla sen
mukaiset. Ei yhtään kiva kun ei oo mahiksia just nyt laittaa uutta, kun
anestesialääkäri puuttuu. Ja ikävä kyllä, niin tuo muksu on liiankin sitkee
sissi. Pyytelee anteeks ku haluis olla kiltti jne.. Ei kenenkää
eskari-ikäisen pitäis tollasta miettiä. Vaikka kuin on vanhemmat ja hoitajat
yrittäny selittää, et pitää sanoo jos yhtään sattuu, ni silti muksu miettii,
et on tuhma jos valittaa.. Toivottavasti kipulääkkeet alkaa siellä tehoamaan.
Ja kiitokset tälle muksulle, kun sai kyllä nuo omat murheet ja panikoimiset
varmaan ihan toisen merkityksen ja pienemmän pinoarvon omassa päässä.
Jos sie kärsit siellä kivuista ja kestät sen liiankin hyvin, ni kyllä mie
perskule yhen neulanpiston kestän <3 <3
maanantai 13. elokuuta 2018
Hyvä mieli
Facebook näyttää muistoja.. Aika tuntuu kuuvan nopeesti.. Vuosi sitten (plus päivä) meille haettiin mein toinen koira. Hassua sinänsä, että muistutti melkein kaikilta muilta osin kun väriltään tuota mein toista koiraa, vaikkei näissä seropeissa juuri mitään samoja rotuja ollutkaan. Shelttiä löytyy vähän ja vähemmän molemmista ja siitä nää on yhteiset piirteensä periny, mut jännän samiksia kyllä silti ovat.
Tuosta muistosta nous kyllä hymy huulille. Samoin varmaan huomenna kun tulee vastaava muisto tuon kaks vuotta vanhemman koiran osalta. Oon saanu kyllä maan mahtavimmat synttärilahjat, vaikka se ei sinänsä suunnitelma noita etsiessä oo ollutkaan. Lähinnä molempien kohalla on alettu ajoissa etsiä mein näköstä ja olosta pentua, joka ois hyvä näitä aikoja kotiuttaa, kun miun lomat on ollu noina vuosina tuolloin. Mieluusti silti ajattelen noita synttärilahjoinani, vaikke ne siis sellasia varsinaisesti ole olleetkaan..
Ja noiden kahden murmelin lisäks meidän huushollista löytyy myös kaks kissaa, jotka on useemman vuoden koiria vanhempia. Hyvin tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Nykyään kyllä vanhempi kissa haluaa pysyä suht kaukana koirista, mut kyllä nekin toimeen tulee, kun vaan saa oman tilan pitää. Ei siis mitään lajienvälisiä tappeluita oo onneks tarvinnu todistaa..
Tuosta muistosta nous kyllä hymy huulille. Samoin varmaan huomenna kun tulee vastaava muisto tuon kaks vuotta vanhemman koiran osalta. Oon saanu kyllä maan mahtavimmat synttärilahjat, vaikka se ei sinänsä suunnitelma noita etsiessä oo ollutkaan. Lähinnä molempien kohalla on alettu ajoissa etsiä mein näköstä ja olosta pentua, joka ois hyvä näitä aikoja kotiuttaa, kun miun lomat on ollu noina vuosina tuolloin. Mieluusti silti ajattelen noita synttärilahjoinani, vaikke ne siis sellasia varsinaisesti ole olleetkaan..
Ja noiden kahden murmelin lisäks meidän huushollista löytyy myös kaks kissaa, jotka on useemman vuoden koiria vanhempia. Hyvin tulevat kuitenkin toimeen keskenään. Nykyään kyllä vanhempi kissa haluaa pysyä suht kaukana koirista, mut kyllä nekin toimeen tulee, kun vaan saa oman tilan pitää. Ei siis mitään lajienvälisiä tappeluita oo onneks tarvinnu todistaa..
Sumuttelu jatkuu
Miten onkaan taas vaikee saada kirjotettua..??
Tää on aina ollu se omin tapa purkaa mietteitä ja pohtia maailman menoa. Nyt tuntuu, ettei saa mitään aikasiks ja silloin kun saa niin se on enemmän jotain listataan vaan asiat ja tapahtumat tyyppistä tekstiä..
Nyt on sumuteltu melkein kaks viikkoa ja täytyy sanoo, et aika on menny nopeesti. Oireta ei oo kai oikein ollu niiden parin räjähdyksen jälkeen ja hyvä niin. Perjantaina ois seuraava käynti polilla. Ensin labra, ei kyllä mitään hajua, että mitä ne siellä tässä kohtaa tsekkaa, mut kaitpa tuo paikanpäällä selviää.. Ja toki sitte labran jälkeen aika lekurillekin. Ja sitte pistosopettelut toki myös. Saan tuon toisen puolikkaan onneks mukaan, kun noi neulat nyt vaan on se pahin kammo mitä itellä on. Hyvä, että toinenkin pääsee ehkä kokeilemaan, ni voidaan sitte panikoida thessä ja arpoa, että kumpi sen neulan sitte loppupeleissä nahkaan tuikkaa..
Ehkä pikkusen hirvittää myös tää oireettomuus, kun se pessimisti tai mikä lie tuolla pään sisällä tulee väittämään, et kun ei oo oireita, niin ei myöskään tapahu mitään. Sehän ois varmaan just mein tuuria, et huomattais et eipä oo lääkkeet toiminu niinku yleensä pitäis. En nyt tiedä mistä oon keksiny, että niin ylipäänsä vois käydä, mut en pääse oikein ajatuksesta irtikään..
Jotain muutakin mahtuu mieleen kun vaan hoidot. Huomenna ois synttärit ja syksyn toiset treenit osuu myös huomiselle. Taitaa olla viiminen kerta toivottavasti pitkään aikaan kun pääsen lajiani harrastamaan, joten pitää nauttia vielä vähän normaalia enemmän. Lajia en mainitse, koska se ei oo niin hirveen yleinen, ni vois olla liian helppo tunnistaa. Yritän ees jollain tapaa pitää itteni anonyymina. Mut joo saattaa tulla osumaa ja iskua ja kiertoliikkeitä ja vaikka mitä, ni en taida pistosten aikana enkä tietenkään punktion jälkeen harrastaa. Ja kun toki ensimmäisestä yrityksestä onnistutaan, ni taukoahan tulee vähän enemmänkin.. Onneks joukkue on ihan paras ja toiminnassa voi olla monella tavalla mukana myös hoitojen tai raskauden aikana. Niin mie oon kyllä jo koko vuoden tähän asti enimmäkseen ollutkin. Oli kremppaa jos jonkinlaista alkuvuodesta, sitte oli säätöä noiden sokereitten kanssa jne.. Ja kesätauko. Mut mukana heilun niinku ennenkin ja nautin kaikesta mitä voin tehdä.
Sen suurempia synttärisuunnitelmia ei sitte olekaan. Muru kyseli mitä haluun lahjaks ja totesin, et en mitään. Josko se toteutuis.. Jotain se kehittää kuitenkin, mut jospa tyytyis vaikka korttiin =)
Yritän jatkossa saada kirjotettua vähän aktiivisemmin. Josko sais vaikka avattua noita mietteitä ja tunteitakin tänne, eikä vaan suht ykstoikkosta oire- hoitopäiväkirjaa..
EDIT: Pitihän miun vielä sekin kirjata ylös, että kuukautiset alko perjantaina. Synarela siis monilla on kuulemma muutamillakin päivillä viivästyttäny vuotoa. No vois sen melkein omalla kohallakin niin sanoa ku kierto on viime kuukaudet ollu 27 päiväsiä, ni nyt oli sitte 28 päivänen. Eli taitanee kuitenkin mennä ihan normaalisti..
Tää on aina ollu se omin tapa purkaa mietteitä ja pohtia maailman menoa. Nyt tuntuu, ettei saa mitään aikasiks ja silloin kun saa niin se on enemmän jotain listataan vaan asiat ja tapahtumat tyyppistä tekstiä..
Nyt on sumuteltu melkein kaks viikkoa ja täytyy sanoo, et aika on menny nopeesti. Oireta ei oo kai oikein ollu niiden parin räjähdyksen jälkeen ja hyvä niin. Perjantaina ois seuraava käynti polilla. Ensin labra, ei kyllä mitään hajua, että mitä ne siellä tässä kohtaa tsekkaa, mut kaitpa tuo paikanpäällä selviää.. Ja toki sitte labran jälkeen aika lekurillekin. Ja sitte pistosopettelut toki myös. Saan tuon toisen puolikkaan onneks mukaan, kun noi neulat nyt vaan on se pahin kammo mitä itellä on. Hyvä, että toinenkin pääsee ehkä kokeilemaan, ni voidaan sitte panikoida thessä ja arpoa, että kumpi sen neulan sitte loppupeleissä nahkaan tuikkaa..
Ehkä pikkusen hirvittää myös tää oireettomuus, kun se pessimisti tai mikä lie tuolla pään sisällä tulee väittämään, et kun ei oo oireita, niin ei myöskään tapahu mitään. Sehän ois varmaan just mein tuuria, et huomattais et eipä oo lääkkeet toiminu niinku yleensä pitäis. En nyt tiedä mistä oon keksiny, että niin ylipäänsä vois käydä, mut en pääse oikein ajatuksesta irtikään..
Jotain muutakin mahtuu mieleen kun vaan hoidot. Huomenna ois synttärit ja syksyn toiset treenit osuu myös huomiselle. Taitaa olla viiminen kerta toivottavasti pitkään aikaan kun pääsen lajiani harrastamaan, joten pitää nauttia vielä vähän normaalia enemmän. Lajia en mainitse, koska se ei oo niin hirveen yleinen, ni vois olla liian helppo tunnistaa. Yritän ees jollain tapaa pitää itteni anonyymina. Mut joo saattaa tulla osumaa ja iskua ja kiertoliikkeitä ja vaikka mitä, ni en taida pistosten aikana enkä tietenkään punktion jälkeen harrastaa. Ja kun toki ensimmäisestä yrityksestä onnistutaan, ni taukoahan tulee vähän enemmänkin.. Onneks joukkue on ihan paras ja toiminnassa voi olla monella tavalla mukana myös hoitojen tai raskauden aikana. Niin mie oon kyllä jo koko vuoden tähän asti enimmäkseen ollutkin. Oli kremppaa jos jonkinlaista alkuvuodesta, sitte oli säätöä noiden sokereitten kanssa jne.. Ja kesätauko. Mut mukana heilun niinku ennenkin ja nautin kaikesta mitä voin tehdä.
Sen suurempia synttärisuunnitelmia ei sitte olekaan. Muru kyseli mitä haluun lahjaks ja totesin, et en mitään. Josko se toteutuis.. Jotain se kehittää kuitenkin, mut jospa tyytyis vaikka korttiin =)
Yritän jatkossa saada kirjotettua vähän aktiivisemmin. Josko sais vaikka avattua noita mietteitä ja tunteitakin tänne, eikä vaan suht ykstoikkosta oire- hoitopäiväkirjaa..
EDIT: Pitihän miun vielä sekin kirjata ylös, että kuukautiset alko perjantaina. Synarela siis monilla on kuulemma muutamillakin päivillä viivästyttäny vuotoa. No vois sen melkein omalla kohallakin niin sanoa ku kierto on viime kuukaudet ollu 27 päiväsiä, ni nyt oli sitte 28 päivänen. Eli taitanee kuitenkin mennä ihan normaalisti..
tiistai 7. elokuuta 2018
oireita synarelasta??
Vajaa viikko on menny synarelan alotuksesta. Ei mitään suurempia tuntemuksia. Ainoo selkee oire on mielialanvaihtelut. Tai ei varsinaisesti ees vaihtelut vaan outo kilahtelu mitä ihmeellisimmistä asioista..
Pari päivää sitte hermostuin miehelle, kun se ei osannu muka paistaa miun makkaraa oikein, vaikka sitä kertaalleen jo asiassa neuvoin.. Seuraavana päivänä hermostuin siitä, että se teki itelleen lohkoperunoita ja miulle ranskalaisia. Hermostuin siis siitä, kun se oletti miun haluavan ranuja eikä ees kysyny oisinko halunnu niitä lohkoja. Joo tosi isoja syitä hermostua... No asiat toki saatiin selvitettyä ja puhuttua läpi ja seuraavana päivänä niille jo yhessä naurettiinkin, mut ei tuo nyt ihan normaalia käytöstä itelleni oo.
Sunnuntaina käytiin kesäteatterissa ja vähän nauratti, kun helteen takia piti ottaa kylmälaukku mukaan, johon sain tuon pienen nenäsumutteen laitettua, että se ei oo liian lämpimässä. säilytettävä siis alle 25 asteessa. Esitys siis alko kuudelta ja ois ollu liian aikasta ottaa lääkkeet ennen kotoa lähtöä ja liian myöhästä ottaa vasta kotona esityksen jälkeen, kun matkaa oli kuitenki jonkin verran. Ja vaikkei niin minuutilleen oliskaan, ni unohtamisen riski kasvaa, jos ei ota siihet tuttuun aikaan. Väliaika oli sopivaan aikaan, eli 19.10 alko. Sain siis sumuteltua periaatteessa ihan normaaliin aikaan. Nauroinkin, et hyvä kun näytökset suunnitellaan sopivasti miun lääkeaikataulujen mukaan.
Eilen selvis, että mieskin sai työvuoron vaihdettua niin, että pääsee seuraavallekin lääkärikäynnille mukaan. Muuten ei ois niin väliä, mut kun on se pistosten aloituskäynti ja pääsee vähän harjottelee, niin hyvä, että toinenkin pääsee mukaan. Ite oon neulakammonen ollu aina, ni on hyvä, et toinen pääsee myös tsekkaamaan ja ehkä kokeilemaankin, jos en millään ite pysty pistämään. Pakko se on kyllä oikeestaan iteltäänkin onnistua, kun työt voi mennä niin, et on pakko töissä pistää. Irrotuspiikki vähintään on sellanen et se pistetään just siihen aikaan ku mitä ilmotetaan. Muuten varmaan voin ettiä sellasen ajankohdan pistoksille, että ollaan molemmat kotona. Iltavuoro on ehkä ainoo poikkeus, mut niitä ei pitäis osua kun yks pistosten ajalle.Mut noiden aikataulutus nyt selvinnee sitte seuraavalla käynnillä reilun viikon päästä.
Pari päivää sitte hermostuin miehelle, kun se ei osannu muka paistaa miun makkaraa oikein, vaikka sitä kertaalleen jo asiassa neuvoin.. Seuraavana päivänä hermostuin siitä, että se teki itelleen lohkoperunoita ja miulle ranskalaisia. Hermostuin siis siitä, kun se oletti miun haluavan ranuja eikä ees kysyny oisinko halunnu niitä lohkoja. Joo tosi isoja syitä hermostua... No asiat toki saatiin selvitettyä ja puhuttua läpi ja seuraavana päivänä niille jo yhessä naurettiinkin, mut ei tuo nyt ihan normaalia käytöstä itelleni oo.
Sunnuntaina käytiin kesäteatterissa ja vähän nauratti, kun helteen takia piti ottaa kylmälaukku mukaan, johon sain tuon pienen nenäsumutteen laitettua, että se ei oo liian lämpimässä. säilytettävä siis alle 25 asteessa. Esitys siis alko kuudelta ja ois ollu liian aikasta ottaa lääkkeet ennen kotoa lähtöä ja liian myöhästä ottaa vasta kotona esityksen jälkeen, kun matkaa oli kuitenki jonkin verran. Ja vaikkei niin minuutilleen oliskaan, ni unohtamisen riski kasvaa, jos ei ota siihet tuttuun aikaan. Väliaika oli sopivaan aikaan, eli 19.10 alko. Sain siis sumuteltua periaatteessa ihan normaaliin aikaan. Nauroinkin, et hyvä kun näytökset suunnitellaan sopivasti miun lääkeaikataulujen mukaan.
Eilen selvis, että mieskin sai työvuoron vaihdettua niin, että pääsee seuraavallekin lääkärikäynnille mukaan. Muuten ei ois niin väliä, mut kun on se pistosten aloituskäynti ja pääsee vähän harjottelee, niin hyvä, että toinenkin pääsee mukaan. Ite oon neulakammonen ollu aina, ni on hyvä, et toinen pääsee myös tsekkaamaan ja ehkä kokeilemaankin, jos en millään ite pysty pistämään. Pakko se on kyllä oikeestaan iteltäänkin onnistua, kun työt voi mennä niin, et on pakko töissä pistää. Irrotuspiikki vähintään on sellanen et se pistetään just siihen aikaan ku mitä ilmotetaan. Muuten varmaan voin ettiä sellasen ajankohdan pistoksille, että ollaan molemmat kotona. Iltavuoro on ehkä ainoo poikkeus, mut niitä ei pitäis osua kun yks pistosten ajalle.Mut noiden aikataulutus nyt selvinnee sitte seuraavalla käynnillä reilun viikon päästä.
torstai 2. elokuuta 2018
Synarelan aloitus
Tänän oli lääkäri ja aiheena tuo synarelan aloitus.
Syystä tai kymmenennestä vähän jännitti ja yö meni lähinnä sängyssä pyöriessä, ehkä tupakoinnin lopetus (taas) teki omat kuvionsa..??
Sain tuon toisen puolikkaan vahingossa mukaan ja se tais jostain syystä jännittää enemmän ku mitä ite tein. Mainitsinkin asiasta, kun sen kerrn henkiseksi tueksi mukaan otin, ni ois ehkä ollu kiva, jos roolit ois menny toisinpäin =) No onneks sill ei tällä kertaa hirveesti ollu merkitystä lähinnä vaan pisti silmään tai jotenki sen huomioin..
Käynnillä einsinänsä tapahtunu mitään ihmeellistä. Ensin sisätutkimus, josta unohin kysyä, että mitä näky. Oisin halunnu tietää, että montako follia näkyi. Viime tutkimuksessa oli kuitenkin ristiriita amh ja afc arvojen välillä, ni ois ollu kiva tietää tänhetkinen tilanne. Mut kun en muistanu kysyä, ni täytynee odotella jos kantaan joku päivä jotain tarkempaa tietoa ilmestyy tai sitte pitää yrittää muistaa kysyä seuraavalla kerralla.
Synarelat alkoi siis tänä iltana. Kovasti yritin töiden ja muun elämän kantilta pohtia, et mikä on se kellonaika ku suihkin menemään. Aamuin ja illoin siis kaks suihkausta. Nyt päädyin siihen, et seittämältä mennään. Pääsääntösesti oon siihen aikaan kotona vähintään aamulla tai illalla. Ja ekat pari viikkoa kahta vuoroa lukuunottamatta ei tarvii töissä kantaa sumua mukana. Tää oli se ratkasevin juttu. Voi olla, et seuraavat liki pari viikkoa osuu sitte huonommin kohilleen, mut silloinkin maks aamu tai ilta osuu lääkkeiden ja töiden suhteen päällekäin.
Ekat sumut meni keposesti, mut kun ei oo tollaseen tottunu, ni väkisin teki mieli aivastaa. Sain pidettyä tuon halun kurissa. Nenä alko myös vuotaa ja tunnin verran tein töitä, et en niistäny tai aivastanu. Sumu myös tok kulkee vähintään jollain tasolla makuna tai hajuna tonne nieluun ja suussa maistukin reilun tunnin käsidesi. En oo kyllä maistnu, ut sellanen mielleyhtymä siitä maun tapasesta tuli.
Muutaman tunnin päästä seuraava satsi ja sitte aletaan kohta oottelee, et millasia oireita (toivottavasti vähän ja lieviä) sitä itelleen tosta vlmisteesta tulee..
Into pinkeenä kuitenkin, kun vihdoin jotain ihan konkreettista tapahtuu =) =)
Syystä tai kymmenennestä vähän jännitti ja yö meni lähinnä sängyssä pyöriessä, ehkä tupakoinnin lopetus (taas) teki omat kuvionsa..??
Sain tuon toisen puolikkaan vahingossa mukaan ja se tais jostain syystä jännittää enemmän ku mitä ite tein. Mainitsinkin asiasta, kun sen kerrn henkiseksi tueksi mukaan otin, ni ois ehkä ollu kiva, jos roolit ois menny toisinpäin =) No onneks sill ei tällä kertaa hirveesti ollu merkitystä lähinnä vaan pisti silmään tai jotenki sen huomioin..
Käynnillä einsinänsä tapahtunu mitään ihmeellistä. Ensin sisätutkimus, josta unohin kysyä, että mitä näky. Oisin halunnu tietää, että montako follia näkyi. Viime tutkimuksessa oli kuitenkin ristiriita amh ja afc arvojen välillä, ni ois ollu kiva tietää tänhetkinen tilanne. Mut kun en muistanu kysyä, ni täytynee odotella jos kantaan joku päivä jotain tarkempaa tietoa ilmestyy tai sitte pitää yrittää muistaa kysyä seuraavalla kerralla.
Synarelat alkoi siis tänä iltana. Kovasti yritin töiden ja muun elämän kantilta pohtia, et mikä on se kellonaika ku suihkin menemään. Aamuin ja illoin siis kaks suihkausta. Nyt päädyin siihen, et seittämältä mennään. Pääsääntösesti oon siihen aikaan kotona vähintään aamulla tai illalla. Ja ekat pari viikkoa kahta vuoroa lukuunottamatta ei tarvii töissä kantaa sumua mukana. Tää oli se ratkasevin juttu. Voi olla, et seuraavat liki pari viikkoa osuu sitte huonommin kohilleen, mut silloinkin maks aamu tai ilta osuu lääkkeiden ja töiden suhteen päällekäin.
Ekat sumut meni keposesti, mut kun ei oo tollaseen tottunu, ni väkisin teki mieli aivastaa. Sain pidettyä tuon halun kurissa. Nenä alko myös vuotaa ja tunnin verran tein töitä, et en niistäny tai aivastanu. Sumu myös tok kulkee vähintään jollain tasolla makuna tai hajuna tonne nieluun ja suussa maistukin reilun tunnin käsidesi. En oo kyllä maistnu, ut sellanen mielleyhtymä siitä maun tapasesta tuli.
Muutaman tunnin päästä seuraava satsi ja sitte aletaan kohta oottelee, et millasia oireita (toivottavasti vähän ja lieviä) sitä itelleen tosta vlmisteesta tulee..
Into pinkeenä kuitenkin, kun vihdoin jotain ihan konkreettista tapahtuu =) =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)