Mieli on maassa ja kaikki tuntuu vaikeelta..
Kolmen vuoden intensiivinen psykoterapia Kelan tukemana tuli päätökseensä. Vaikka jatkankin samaisen terapeutin kanssa vielä omalla kustannuksella, niin silti tää tuntuu jotenkin lopulta. Seuraava aika on vasta viiden viikon päästä ja viikottaiset tapaamiset vaihtuu kolmen-neljän viikon välein tapahtuviin kohtaamisiin. Muuhun ei oikein resurssit ja varallisuus riitä.

Vaikka terapiassa onkin käsitelty pääsääntöisesti ihan muita aiheita, kun lapsettomuus, hoidot ja niiden mukanaan tuomat tunteet, niin toki näitäkin on läpi käyty. Ja jatkossa nuo asiat saavat varmaan enemmän ja enemmän painoarvoa, kun muuten mieli alkaa olla tasaisempi ja langat  monista asioista vahvemmin omissa käsissä. Samoin ymmärrys omia ajatuksia ja toimintamalleja kohtaan alkaa hahmottua ja sitä kautta muuttua tai saada itseltään hyväksynnän.

Julkiselta puolelta saisi tiiviimpiä tapaamisia ja jopa ilmaiseksi, mutta haluan jatkaa nykyisen terapeutin kanssa.
Miksi?

Koska pitkään etsin itselleni sopivaa keskustelukumppania. Jotain jonka kanssa kemiat kohtaavat, joka tuntuu luotettavalta, turvalliselta ja osaa keskustella tavoilla, joita minä tarvitsen.
Miun on aina ollut vaikea luottaa ihmisiin ja vielä vaikeampi puhua omista asioistani saati tunteistani. Meillä meni ensimmäinen vuoso pitkälle siihen, että tutustuttiin, opin luottamaan ja pikkuhiljaa ensin tunnistamaan tunteeni ja sitten kertomaan ne jollekin. Opin puhumaan. Usein on edelleen hankalaa aloittaa keskustelua mistään aiheesta. Tarvitsen siis ihmisen, joka kyselee ja vie keskustelua eteenpäin toki laittamatta sanoja suuhuni.

Kun on vihdoin tällaisen ihmisen löytänyt tuntuisi mahdottomalta ajatukselta aloittaa kaikki alusta jonkun vieraan ihmisen kanssa. Kertoa kaikki kipeät asiat, jos edes löytäisi iihmistä, joka osaa keskustella juuri minun kanssani.

Ennen nykyistä terapeuttia kävin pitkään erään toisen luona. Alku vikutti lupaavalta, mutta minun olisi pitänyt kertoa mistä keskustellaan, ola valtaosa ajasta äänessä, joten lopulta saatoimme istua puoli tuntia hiljaa. En tullut ymmärretyksi, vaikka kirjoitin, mikä on hankalaa, mistä haluaisin puhua ja kuinka tarvitsen siihen apua, mikään ei muuttunut.

Nyt minulla siis on sellainen terapeutti, jonka tarvitsen, jolle saan laittaa sähköpostia, jotta hän tietää mistä olisi hyvä puhua enemmän jne. Huolimatta siis pitkistä väleistä käyntien suhteen on tämä minulle se kaikkein parhain ratkaisu..